Posts Tagged ‘sonera’

21,6 miljardin moka

Kim Hurtta
23 Sep 2010

Savon Sanomat paistatteli eilen ja tänään julkisuudessa. Lehti otsikoi:
Mokaaminen kunniaan: Virheiden tekeminen on jopa suotavaa, sanoo 40 miljardilla markalla ilmaa ostanut Vesa Taatila” (Savon Sanomat 22.9.2010).

Otsikon aiheena oli Kuopiossa järjestetty Mokaseminaari, jonka yhtenä puhujana oli ex-soneralainen, Vesa Taatila. Hän toimii nykyään yliopettajana Laurea-ammattikorkeakoulussa ja kertoi, kuinka oli vuonna 2000 ostamassa umts-huutokaupassa Saksan taajuuksia.

Siis lämmintä ilmaa, kuten mies itse määrittelee.

(more…)

Sonera versus Apple

Jörgen Westerling
31 Mar 2010

Luin pari viikkoa sitten että Sonera tuo iPhonen myös maakuntiin uuden kumppaniketjun kautta.
Mielestäni Soneran kannattaisi ensin hoitaa nykyiset iPhone-puuhansa kuntoon ennen kuin niitä laajennetaan.

Hankin viime syksynä iPhone 3GS:n. Olin jo ennen sitä käyttäjä. Edellinen 3G-malli oli ollut käytössä vuoden verran. Jossain vaiheessa loppuvuotta tiputin kapulan seisaalta työpödälleni, minkä seurauksena puhelimen lasiin tuli hiushalkeama näytön laidasta toiseen.

(more…)