Kauppalehdestä 11.1 osui silmiin koko aukeaman juttu neuvottelutaidoista. Jutun kainaloksi oli nostettu konsulttiyhtiö Precedo Consultingin Marko Hännisen toteamus ”Valtaosa yrityksistä ei mittaa neuvottelutehoaan mitenkään.”

Niinpä. Ei tulisi mieleenkään mitata neuvottelutehoa. Mittareita riittää muutenkin, erityisesti it-hommissa. (Kiinnostuneille IBM:n artikkeli ohjelmistoprojektien mittaamisesta – hiki nousee tuota kelatessa.)

Pikemminkin mittareiden määrää pitäisi vähentää. Radikaalisti.

Pari todella mietittyä mittaria on maksimi, joka toimii tosielämässä. Ajatushan on, että tällä alalla mittari:

a) Antaa palautetta työn tekijälle ja ohjaa näin kohti haluttua suoritusta.

b) Antaa palautetta toimeksiantajalle ja auttaa pitämään hankkeen ruodussa.

c) Toimii suht neutraalina keinona arvioida, toimittiko it-yritys sitä mitä asiakas tilasi.

Kaikki tämä lakkaa toimimasta siinä vaiheessa, kun mittareita on paljon ja ne ovat huonosti mietittyjä. Törmään sellaiseen kohtuullisen usein mm. järjestelmähankkeiden sopimusneuvotteluissa. Asiakkaan ajatus on, että mittareilla hän voi osoittaa, milloin toimittaja luistaa vastuustaan tai tekee luvattua huonompaa laatua.

Todellisuudessa mittaripaljous antaa vain osapuolille vain lisää mahdollisuuksia syytellä toisiaan. Kuinka niin? Koska mahdollisia mittaustulosten yhdistelmiä, olosuhteita, historioita ja niiden tulkintoja on yhtäkkiä satamäärin.

Kaiken mahdollisen mittaaminen on väärä lähtökohta. Se kertoo, että haluttu tulos on vielä epämääräistä mössöä. Se ei myöskään ole kovin hyvä motivaattori, sillä hyvä asiakas osaa innostaa jollain aivan muulla kuin mittareilla.

Kirkas idea ja tavoite on tärkein. Sen avulla mittarisikin on itsestäänselvä.