Jos pomon kännykältä kestäisi minuutin verran (joskus enemmän, ikinä ei tietäisi varmasti) yhdistää haluttuun numeroon, hän nakkaisi moisen rakkineen seinään.

Sama pomo voi kuitenkin naureskella kaltaisiemme it-talojen ja järjestelmäintegraattoreiden esittämille laskelmille. Niille, joissa osoitamme, kuinka hänen liiketoimintajärjestelmänsä huono työnkulku ja onneton käyttöliittymä ryöväävät tuhansia tunteja työaikaa.

Järjestelmä toimii kyllä. Mutta liian hitaasti ja vaikeasti.

Kymmenen minuuttia turhaa odottelua tai hidasta työtä päivässä, joka päivä, sadan käyttäjän organisaatiossa tekee reilut kolmetuhatta työtuntia vuodessa. Hukkaan!

Ja tuo oli vielä hyvin lievä esimerkki.

Uusin tutkimus osoittaa, että ongelma on erittäin yleinen.

Compuwaren toimeksiantamassa tutkimuksessa kysyttiin 588 yrityksen johdolta, ovatko he tyytyväisiä SAPin suorituskykyyn ja vasteaikoihin. Tutkitut maat olivat Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Espanja, Belgia ja Hollanti.

Lähes puolet vastaajista oli tyytymättömiä.

Ei hyvä. Kun toiminnanohjaus tökkii – olipa kyseessä SAP tai joku muu järjestelmä – koko liiketoiminta kärsii. Tuhansia tai kymmeniä tuhansia työtunteja palaa hukkaan.

Siihen ei luulisi kenelläkään olevan varaa.

Ongelma kun on helposti korjattavissakin. Kokonaan uuden toiminnanohjauksen sijaan nykyisen rungon päälle voi tehdä nopeasti ja kohtuukustannuksin uuden käyttöliittymän ja virtaviivaistetun työnkulun.

Takaisinmaksuaika on lyhyt ja riskit hallittavissa.

Mutta ensin pitää ottaa todesta se, että nykyjärjestelmä ryövää työaikaa. Se ei ole häpeä. Organisaatio vain liittyy siihen suureen joukkoon, joka kattaa jo puolet tutkimukseen vastanneista.

Sitten käynnistetään remontti.

Erinomainen artikkeli FastCompanyssä, jonka soisin jokaisen tietohallintojohtajan lukevan. Sekä jokaisen tietohallintojohtajilta palveluja tilaavan liiketoimintajohtajan.

Se käsittelee… niin, no babyporkkanoita.

Aivan.

Juuri niitä kaupan vihannestiskin pikkupusseja, joissa on valmiiksi pikkupötkylöiksi sorvattuja porkkanoita.

Antakaahan kun selitän.

Porkkanoiden syönti on hyväksi terveydelle. Halpojakin. Hyvänmakuisia. Syö siis porkkanaa.

Vaan kun porkkanoita ei mennyt määräänsä enempää kaupaksi, keksi 90-luvun alussa eräs yritteliäs jenkkifarmari sorvata porkkanoista babyporkkanoita. Porkkanoiden myynti lähti nousuun.

Kaikki voittivat. Kauppa myi lisää. Farmari sai hieman lisää myyntikatetta. Asiakkaat saivat hieman lisää terveellistä purtavaa.

Mutta muutama vuosi sitten isot porkkanatuottajat huomasivat, että trendi alkoi kääntyä. Porkkanoiden, babyjenkin, myynti kääntyi laskuun. Vääjäämättä.

Kääk!

Apuun haettiin mainostoimisto Crispin Porten + Bogusky.

Lyhyesti: Crispin tutki kuluttajien käyttäytymistä ja huomasi, että sekä taantuma että muut tekijät saivat aikaan sen, että porkkanat jäivät syömättä. Niitä ostettiin, mutta ne jäivät pilaantumaan pussiinsa.

Porkkanat eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi houkuttelevia.

Mitä tehdä?

Crispin hylkäsi idean terveysvalistuksesta. Sitä oli yritetty ja se kaikui kuuroille korville.

Roskaruoka sen sijaan menestyi. Se oli näyttävästi paketoitu, markkinoitu ja tarjosi välittömän tarpeentyydytyksen.

Niinpä Crispin asemoi babyporkkanat roskaruuaksi!

• Pisti porkkanat sipsipussilta näyttävään ja tuntuvaan (nerokasta, sipsipussin rapina porkkanapussiin) pakettiin. Katso pussien kuvia täältä ja täältä.
• Konseptoi karkki-/virvoitusjuoma-automaateilta näyttäviä automaatteja, joista sai vauhdikkaaseen pussiin pakattuja porkkanoita.
• Laati teineille (ja heidän vanhemmilleen) suunnatun tv-mainoskampanjan, jossa on hillitöntä actionia. Mies, jonka ostoskärryyn on kiinnitetty raketti. Näyttäviä räjähdyksiä. Kuuma misu konetuliaseen kanssa.

Ja kas, pilottikohteissa porkkanoiden myynti lähti nousuun.

Tätä ei tietenkään voi hyväksyä niin kauan, kun on sen illuusion vallassa, että ihmisten pitäisi toimia rationaalisesti.

Jokaisessa meissä asuvan pienen insinöörin mielestä on niin väärin, kun joku keksii ratkaisun, joka perustuu siihen, kuinka ihmiset oikeasti toimivat. Tunteella, tapojensa orjina, hetken mielijohteesta, epäloogisesti ja itselleen vahingollisesti.

Vaan niin me nyt vain toimimme. Me ihmiset.

Entä se kuolemanlaatikko jääkaapissasi? Se on jääkaappisi pohjimmaisen lokeron – vihanneslaatikon – nimitys, jota fokusryhmään kuuluva teini käytti, kun tutkijat selvittivät, kuinka ihmiset tosielämässä toimivat.

Entä sitten?

Kymmenien ja taas kymmenien liiketoimintajärjestelmien uudistusprojektien kokemuksellamme tiedämme, että sinunkin toiminnanohjaus- tai asiakkuuksienhallintajärjestelmässäsi on ‘drawer of death’. Paikka, johon asiat hautautuvat, kunnes mätänevät pilalle. Paikka, jota ei vapaaehtoisesti avata.

Järkipuhe ei auta. Koulutus ei auta. Uhkailu ei auta.

Ainoa, mikä auttaa, on suunnitella järjestelmäsi työnkulku ja käyttöliittymä uudestaan. Nykyaikaistaa se sellaiseksi, että ihmiset haluavat käyttää sitä.

Vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi valittu Taneli Tikka totesi osuvasti, että insinöörit ratkovat liikaa ylhäältä annettuja ongelmia. Olennaisempaa on kyky löytää ongelma – sekä markkina sen ratkaisulle.

Muiden määrittelemää ongelmaa ratkomalla voi toki päästä irtiottoihin. Kuten Talouselämä kirjoittaa, Apple ei suinkaan keksinyt iPhonessa mitään, mitä joku muu ei olisi jo aikaisemmin esitellyt. Apple vain teki olennaiset asiat paremmin. He ratkaisivat tunnetun ongelman ylivoimaisella tavalla.

Mutta mielestäni he myös tunnistivat ongelman, joka oli jäänyt muilta aivan liian vähälle huomiolle. Puhelimen käyttöliittymän.

Voin kuvitella, miten Steve Jobs on repinyt jäljellä olevia hiuksia päästään, kun on tehnyt yhteistyötä Motorolan kanssa (muistatteko, siitähän kaikki alkoi, vuonna 2005) ja tuloksena oli iTunesin sisältävä hirvitys, Motorola ROKR.

Kävitkö katsomassa linkkiä? Voi äiti, mikä luuri!

Se vahvisti Applen näkemystä siitä, minkä ongelman he voivat ylivoimaisesti ratkaista. Motorola ja muut eivät puolestaan nähneet mitään ongelmaa.

iPadin osalta tilanne on samankaltainen, mutta siinä Apple oli vielä enemmän edelläkävijän roolissa. He onnistuivat käytännössä luomaan koko tablet-/taulutietokoneiden tuotekategorian. Ero aikaisempiin kokeilijoihin oli huima.

Kymmenet ja taas kymmenet valmistajat yrittävät tulla perässä. iPadin kilpailijoita sataa markkinoille kiihtyvällä tahdilla. Vauhdilla ne tulevat sieltä myös poistumaan.

Taulutietokonebisneksessä – ja monessa muussa – on vaikea erottautua perässätulijana, sillä hyvästä designista on tullut normi. Thomas Lockwood kirjoittaa FastCompanyssä kokemuksestaan tämänvuotisen Red dot design award -kisan tuomarina.
Hänen huomioinsa:

• Hyvästä tuotesuunnittelusta on tullut normi. Taso on kauttaaltaan korkea. Hyvällä ei enää erotu.
• Olemme saavuttaneet design-maailmassa pariteetin; kaikki näyttää hyvältä ja kaikki näyttää samalta ympäri maailmaa. Alkuperämaata ei voi enää tunnistaa.
• Todellinen kisa käydään design-johtajuudesta. Kyvystä pistää kokonaisuus kuntoon, asiakaslähtöisesti. Ennenkaikkea Lockwoodin mielestä johtajuuden ydin on: “to solve the right problems” – kyky löytää oikeat ongelmat.

Mitä asiakkaiden ongelmia sinä olet tässä kuussa löytänyt ratkottavaksi?

Yleensä sanotaan, ettei kannata keksiä pyörää uudelleen.

Totuus on päinvastainen.

Uudelle ajattelulle on koko ajan tilaus. Me eCraftilla ajattelemme uudella tavalla toiminnanohjausjärjestelmiä (1) ja asiakkuusjärjestelmiä (1, 2, 3).

Parannamme käyttäjäkokemusta (1), yksinkertaistamme järjestelmiä (1) ja tuunaamme olemassaolevia järjestelmiä nopeilla täsmäprojekteilla (1, 2, 3) sen sijaan että ne pistettäisiin massiivisin kustannuksin kokonaan uusiksi.

Emme ole yksin.

Helkama keksi pyörän uudestaan – kirjaimellisesti.

SEKin Marco Mäkinen kirjoittaa mainiossa Kauppalehden blogissaan, että Suomi tarvitsee imitaatioita innovaatioiden tilalle! Tietenkin hän tarkoittaa, että pyörä pitää keksiä uudestaan.

Mäkinen kirjoittaa: “Remington Rand kehitti Mainframe-tietokoneen, IBM kopioi sen ja rakensi sille oman maailmanvalloituksensa. Diners Club kehitti luottokortin, Visa ja Mastercard toivat ne kaikkien taskuun. Comet kehitti matkustajasuihkukoneen, Boeing ja McDonnell Douglas valtasivat markkinat.”

Kyse ei ole kopioinnista. Pyörän keksiminen uudelleen vaatii paljon enemmän osaamista ja oivaltamista.

Suomenkin vientitulot ovat tästä kiinni.

Ei Kone keksinyt hissejä. Ei Wärtsilä dieselmoottoreita. Ei Children of Bodom vihaista metallia tai virtuoosimaista kitaransoittoa.

Asiakkaat haluavat ja tarvitsevat uudenlaisia pyöriä koko ajan.

Ideoita ja konsepteja on helppo esittää kalvosarjoina. Loputon kalvosaasteen tuottaminen kääntyy kuitenkin itseään vastaan.

Mikään ei konkretisoidu. Kaikki näyttää samanarvoiselta.

Tie onneen on prototyyppi. Kuten S.E.O.S. Design Oy:n toimitusjohtaja Antti Pitkänen toteaa Metallitekniikassa (2/2011):

“Emme tule toimeen ilman fyysisiä prototyyppejä. Sitä tarvitaan kommentointia ja tiedon keräämistä varten. Ei 3D-mallista voi päätellä, minkälainen tuoli on istua. Kaikki katsovat kuvaa eri tavalla, prototyypissä kaikki keskustelevat samasta asiasta.”

Olemme itsekin soveltaneet tuota periaatetta menestyksellä esimerkiksi tarjouskilpailussa (lue tarinamme Muuttopalvelu Niemi Oy:n tarjouskilpailusta).

Montako kalvosettiä uusista ‘konsepteista’ sinulla on? Entä montako prototyyppiä?

Niinpä.

Rovion tuottama Angry Birds oli viime vuoden suurimpia hittejä pelialalla. Alunperin iPhonelle/iPodille suunniteltu peli on nyt julkaistu myös PlayStationille ja PC:lle. Leluvalmistaja Mattel valmistaa oheiskrääsää. Fanit kehittelevät omia lintuhahmoja. Uutta peliä työstetään parhaillaan, pääomasijoittajat pörräävät ympärillä ja animaatiostudiot kyselevät filmioikeuksia.

Entä sitten? Eihän tämä ole peliblogi?

Pelit ovat tulleet koulutuksen ja simulaatioiden muodossa kaikille teollisuuden ja palveluiden aloille. On tärkeää, että Suomessa on peliosaamista ja alan kansainvälisiä kontakteja.

Pelit ovat isompi juttu kuin miltä ne ensi näkemältä vaikuttavat.

Peli pelinä: Yli 50 miljoonaa latausta, koukkuun jääneet käyttäjät ja laajeneminen konsolialustalle kertoo, että Angry Birds on viime vuosien menestynein suomalaispeli maailmalla – Remedyn tekemän Alan Wake -pelin lisäksi.

Pelihahmo: Paavo pesusieni (Sponge Bob) on jenkkiläinen, päiväkoti-ikäisille tarkoitettu, piirretty animaatiohahmo. Se on kerännyt pitkälti yli miljardin dollarin kassavirran tv-ohjelmilla, elokuvalla ja oheiskrääsällä. Hahmo on pyörinyt eri olomuodoissa kymmenen vuotta. Ei huono saavutus. Jos pesusieni voi menestyä näin, ovat vihaiset linnut myös aivan riittävä pohja vuosien tuottoisalle myyntiputkelle. Mitään monimutkaisempaa ei tarvita. Kunhan homma pysyy hauskana ja pääsee oikeisiin jakelukanaviin, se myy.

Käyttöliittymäsuunnittelu: Angry Birds on uuden, hetkellisten pelien kategorian edustaja. Näiden pelien on oltava yksinkertaisia, helppokäyttöisiä ja välittömästi palkitsevia. Aivan samoja ominaisuuksia vaaditaan nykyaikaisilta ohjelmistokäyttöliittymiltä; erityisesti ohjelmistoissa, joiden käyttö on satunnaista – olipa kyse työpöytäohjelmistosta, verkkopalvelusta, matkalippupäätteestä tai mobiiliohjelmistosta.

Peliosaaminen: Koulutus, simulaatiot, jopa asiakkuusohjelmat – kaikki liittyvät pelitekniikkaan. Sitä tulevat jatkossa hyödyntämään yhä enemmän niin suomalainen teollisuus kuin palvelusektorikin. Ai niin, kuka vielä muistaa, että Suomen puolustusvoimatkin hankki itselleen Nintendon Wii-konsoleita varusmiesten kuntoilua tukemaan.

Suosittelen Fast Companyn artikkelia, joka osoittaa (lievästä hypetyksestä huolimatta), kuinka pelit ovat tulleet sadoille elämän alueille. FedEx kouluttaa pilottejaan pelien avulla. Canonin kopiokonemekaanikot opettelevat koneen toimintaa kasaamalla koppareita tietokoneen ruudulla.

Mitä siis yritän oikein sanoa?

Kuva videopelejä pelaavasta nörtistä on enää vain pienen pieni osa pelaamisen koko kirjoa.

Pelien eivät ole vain pelejä. Ken niin uskoo, on yhtä tuoreella asenteella liikkeellä kuin se, joka edelleen näkee matkapuhelimen vain lankapuhelimen korvikkeena.

Taskussasi oleva mobiilipääte on muuttanut valtavasti asioita ja muuttaa vielä lisää. Samoin tekevät pelit.

Hienoa Rovio – lisää peliosaamista Suomeen!

Ohjelmistojen hankinta julkisiin organisaatioihin tuottaa surkuhupaisia tuloksia. Turun yliopiston professorit Matti Wiberg ja Reima Suomi kirjoittavat Talouselämässä (TE 39/2010), että ohjelmistohankkijat unohtavat käyttäjät.

Julkishallintoon ostettu ohjelmisto on ongelma, koska sitä ei osata hankkia.

Käyttäjän käyttökokemusta ja käyttöön tuhraantuvaa aikaa ei ole hankintapäätöstä tehtäessä eikä ohjelmiston suunnitteluvaiheessa mietitty juuri lainkaan.

Uusi ohjelmisto saattaa moninkertaistaa työtehtäviin käytetyn ajan. Tuottavuus laskee.

Paraatiesimerkki tästä on professorien mainitsema, yliopistojen käyttämä Travel-matkanhallintajärjestelmä, jota tarvitaan matkamääräyksiin ja matkalaskuihin. Tunnen tapauksen itsekin. Jouduin kosketuksiin tuon häkkyrän kanssa vuonna 2005. Tietotekniikkataustastani huolimatta en osannut käyttää sitä. Edes opastuksen jälkeen.

Kirjoitus paljastaa, että eipä näytä tilanne puolessa vuosikymmenessä korjaantuneen! Kas kun käyttäjien tuhlattua aikaa ei kukaan yliopistoilla mittaa. Eikä julkinen tilaaja osaa vaatia tehokasta ja toimivaa käyttöliittymää.

Tilanne on sama monen muun ohjelmiston osalta. Käyttö tökkii pahasti, vaikka ohjelmisto näennäisesti tekee sen, mitä pitääkin.

Professorit eivät kirjoituksessaan esitä ongelmaan mitään ratkaisua.

Minä esitän: Julkishallinnon ohjelmisto-ostajat, tehkää ostamistanne ohjelmistoista julkisia! Niissä ei ole mitään salaista, joten laittakaa ne kaiken kansan naurettaviksi demoversiona verkkoon.

Palautetta tulee varmasti ja tuo palaute hyvä keino pistää tietotekniikkatoimittajaannekin vauhtia. Häpeän määrä pakottaa heidät parantamaan käytettävyyttä.

Jos tämä tuntuu oudolta, niin miettikääpä kuinka homma toimii kuluttajapuolella. Jokainen meistä voi katsoa, millainen on jonkin kuluttajaohjelmiston käyttöliittymä. Tai Samsungin, Nokian ja Applen uusimman kapulan käytettävyys. Palaute on välitöntä. Huonot ratkaisut kuolevat nopeasti ja pakottavat valmistajan parantamaan työtään. Parhaat käytännöt jäävät elämään.

Täsmälleen sama julkisuuden periaate toimisi julkishallinnon ostamien ohjelmien parantamisessa.

Julkinen ohjelmisto on ongelma ja ratkaisu.

Uuden (tai uudistetun) järjestelmän käyttöönotto on iso juttu. Sekä järjestelmän toimittajalle että sen hankkijalle. Käyttöönotto kulminoituu siihen, oppivatko käyttäjät järjestelmääsi käyttämään. Jos mokaat käyttöönoton, investointisi valuu hukkaan.

Näin tapahtuu koko ajan yhdestä yksinkertaisesta syystä.

Normaali käyttöönottoprojekti on väärä tapa on ottaa järjestelmä käyttöön!

Tiedättehän: suunnittelet käyttöönottoa jo projektin alkuvaiheessa, etenet yksityiskohtiin 6 kk ennen lanseerausta ja sitten vaiheittain käyttäjätuen saattelemana koulutat koko porukan läpi. Ennakoiden ja suunnitelmallisesti.

Se on viime vuosituhannen menetelmä.

Tämä armeijamaiseen kuriin ja järjestykseen perustuva käyttöönottotapa syntyi, kun ihmiset piti pakottaa käyttämään isoja, kankeita ja ei-käyttäjäystävällisiä ohjelmistoja. Tarvittiin suunnitelmallista pakkosyöttöä, koska muuten kukaan ei olisi koskenut moiseen puuroon. Syntyi käyttöönottoprojektien kulttuuri.

On aika luopua siitä.

Oikea tapa ottaa järjestelmä käyttöön on se, että käyttöönotto rakennetaan ohjelmistoon sisään. Softa ottaa käyttäjän kanssa itse itsensä käyttöön.

Ideaalitilanteessa ohjelmisto on niin käyttäjäystävällinen, että se osaa suosittaa vaiheittain uusia asioita ja siivota näkyvistä tarpeettomat, kuten Thomas Wailgum CIO-lehden artikkelissaan kirjoittaa. Tämä korostuu isoissa järjestelmissä, kuten erpeissä.

Viimeistään iPhone todisti, että tämä on mahdollista. Kapulassa on saman verran tehoja ja ominaisuuksia kuin kymmenen vuoden takaisessa erpissä. Silti kukaan ei moiti iPhonea vaikeakäyttöiseksi. Nimenomaan päinvastoin.

Käyttöönoton helppous yksittäisen käyttäjän kannalta ratkaisee järjestelmäsi menestyksen. Ja ainoa oikea tapa tehdä käyttöönotto, on rakentaa se käyttöliittymän sisään.

Zappos.com myy kenkiä ja vaatteita menestyksekkäästi verkossa. Saman yhtiön sisarsaitti 6pm.com keskittyy vaate-erien myyntiin hurjilla alennuksilla – tyypillistä rättikauppaa siis. Amazon osti koko yhtiön viime syksynä.

Nyt Thomas Wailgum kirjoittaa, kuinka rättikauppa löi sormille huonon käyttöliittymän takia. Zappos teki myynnissään 1,6 miljoonaa dollaria tappiota, koska yrityksen henkilöstö ei osannut käyttää monimutkaista hinnoittelutyökalua. Tavaraa myytiin liian halvalla.

Yhtiön pricing engine edellyttää hintojen koodaamista symbolien ja sääntöjen avulla – ja tietysti pari koodirivistöstä puuttuvaa merkkiä veivät hinnat metsään. Selvästikään kukaan ei ollut ajatellut työkalun helppoutta tai yksiselitteisyyttä, saatika varmistusmenettelyä. Työkalun käyttäjät, heidän tarpeensa ja taitotasonsa unohdettiin.

Siinä tuli huonolle käyttöliittymälle hintaa!

Hankalat ohjelmistot ja tökkivä työnkulku hukkaavat jokaisen työntekijän kohdalla jopa tuntikausia aikaa joka viikko. Kerrannaisvaikutukset yrityksesi tuottavuuteen ovat isot.

Mutta mihin aika liian vaikeiden sovellusten kanssa tuhraantuu? Miksi työ etenee hitaammin kuin olisi mahdollista?

Kuusi syytä:

1. Osaamattomuus: Käyttäjä eri tiedä mitä tehdä, epäröi toimintoja tai tekee asioita ensi kertaa.
2. Järjestelmä ei tue työnkulkua: Erilaisten valikkojen, näkymien, välilehtien ja painikkeiden viidakko sekoittaa käyttäjän. Kun koko tyypillisen työnkulun (kattaa esim. 95% työhön menevästä ajasta) voisi sitoa yhteen näkymään, järjestelmä on kuitenkin rakennettu niin että jokaiselle vaiheelle on oma näkymänsä ja seuraavan vaiheen näkymään ei edes pääse suoraa edellisestä vaiheesta vaan se on etsittävä peruuttamalla ja menuja painelemalla. Tavallisesti edellisen vaiheen tiedot eivät myöskään ole valmiina vaan ne pitää ladata jostain tai syöttää uudelleen.
3. Odottelu: Prosessi kestää, näkymä avautuu hitaasti, käyttäjä katselee tiimalasia ruudulla. Odotusaika on niin lyhyt, että sen aikana ei ehdi tehdä muuta hyödyllistä. Mutta kuitenkin niin pitkä, että käyttäjän ajatus katkeaa ja verenpaine alkaa kohota.
4. Mystiset kentät: Käyttäjä arpoo, missä muodossa ja mitä tietoja hän moniselitteisesti nimikoituihin kenttiin syöttäisi. Syöttää tietenkin väärin ja joutuu jälkikäteen korjailemaan – kunhan ensin keksii, kuinka korjaustoiminto toimii.
5. Tarpeettomat tiedot ja yliprosessointi: Tyhmä järjestelmä ei anna ennakkotietoja tai käyttökontekstin mukaista lähtöoletusta, vaan vaatii käyttäjää syöttämään tai rastittamaan kaiken mahdollisen. Tai tieto on olemassa, mutta ripoteltu pienissä erissä eri näyttöihin. Käyttäjä joutuu turhaan availemaan sulkemaan näyttöjä, vaikka kaiken saisi helposti upotettua yhteen jouhevaan näkymään.
6. Ratkaisu ei tue tehokäyttöä: Joskus DOS-taustainen vanha merkkipohjainen järjestelmä toimii paremmin kuin uusi graafinen lomakehässäkkä, jossa kaiken latailu, rastittelu ja tekeminen vie hillittömän ajan. Järjestelmä pitää rakentaa juuri sen käyttäjiä varten – ja yksi avainkäyttäjäryhmä on tehokäyttäjät. Tämä tuppaa unohtumaan kaiken graafisuuden ja näennäisen helppokäyttöisyyden keskellä.

Mielenkiintoista kyllä, nämä ovat samoja tekijöitä, joita lean-tuotannossa pyritään poistamaan. Sen tavoitteena on nimenomaan minimoida hukka, poistaa odotusaika, poistaa turha, minimoida etsintään käytettävä aika ja lopettaa yliprosessointi. Samat universaalit lainalaisuudet näyttävät siis pätevän mihin tahansa työnkulkuun, aina käyttöliittymistä teollisuus- tai palveluprosesseihin saakka.