Miksi lukisit Epistolaa?

Lueskelin Hesarista heinäkuussa 2009, että taiteilija Kaisa Salmi oli rakentamassa Helsingin Rautatientorille sadantuhannen gerbera-kukan muodostamaa labyrinttiä.

Muutamia päiviä myöhemmin kaupunkilaiset saivat noutaa kukat itselleen. Tietenkin ilmaiset rehut provosoivat kaupunkilaiset riitelemään keskenään.

Jäin aprikoimaan, kuka lystin maksoi. Mielestäni oli hämmentävää, ettei tuota oleellista tietoa löytynyt yhdestäkään aihetta eri tiedotusvälineissä käsitelleestä uutisesta.

Ilmeisesti yksityiskohta oli kaikille toimittajille niin ilmiselvä, ettei heistä kukaan huomannut mainita asiasta mitään. Tai ehkä he eivät tulleet edes ajatelleeksi, että sellainen kysymys pitäisi esittää.

Sama tunne iskee miltei päivittäin, kun luen tietotekniikkaa koskevia kirjoituksia. Yksi syy on se, että suurin osa it-asiantuntijoista puuhaa aika kaukana oman asiakaskuntamme – eli suomalaisen teollisuuden – arjesta.

Perustimme eCraftilla tämän blogin paikaksi, johon voisin kertoa arkisista kokemuksistamme mutkikaissa it-projekteissa. Kenties pystymme vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, kuten

  • Mitä Bill Gates tai Larry Ellison luultavasti tarkoitti tai jätti sanomatta, kun hän sanoi niin tai näin?
  • Miten it-järjestelmä kannattaisi suunnitella tai rakentaa niin, että se tuottaisi edes joskus oman hintansa takaisin?
  • Mitä muodikkaan innovaatiojargonin takana on? Miten kehität uusia hittituotteita tai -palveluja käytännössä?
  • Millaisia munauksia olemme tehneet tai nähneet? Miten vältät toistamasta samoja virheitä?

Lisäksi pohdimme toisinaan myös sitä, milloin it:tä ei ehkä kannattaisi sotkea kuvioihin lainkaan. Huipputekniikka ei nimittäin aina ole ilmiselvästi paras ratkaisu.

Olet varmasti huomannut esimerkiksi sen, miten Suomessa puretaan liikennevaloilla ohjattuja risteyksiä. Niiden tilalle rakennetaan yhä useammin low tech -vaihtoehto, eli kiertoliittymä (suomeksi sanottuna liikenneympyrä).

Tarkoituksemme on kirjoittaa selkosuomea ja vältellä käsittämättömiä kolmi- ja nelikirjaimisia lyhenteitä.

Tämä blogi onkin tarkoitettu pääasiassa muille kuin varsinaisille tietotekniikka-ammattilaisille, kuten  tuotanto-, myynti- , logistiikka-, talous- ja kehitysjohtajille tai muille it-projektiryhmän maallikkojäsenille.

Jörgen Westerling
markkinointijohtaja
eCraft Oy Ab

Kirjoitusta ei voi enää kommentoida.