Luin blogipostauksen Githubin kevätsiivouksesta. Githubissa on ollut muutama toiminto, jotka ovat keränneet pölyä jo tovin. Nyt oli niiden aika tullut. Toiminnot poistettiin.

Tämä onkin Lean-oppien mukaista toimintaa. Yksi Lean-ajattelun periaatteita on, että vähennetään kaikkea turhaa ja ollaan joustavia sekä avoimia muutokselle. Jos toiminto on turha, se tulisi poistaa. Harvemmin kukaan vaan uskaltaa tehdä näin. Kaikki kilpailevat toiminnoilla, ominaisuuksilla ja kattavuudella.

Nostan hattua Githubilaisille, jotka uskalsivat poistaa tarpeettomat toiminnot sovelluksestaan!

Milloin olet viimeksi tehnyt toiminnanohjausjärjestelmässäsi kevätsiivouksen ja poistanut toimintoja?

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

Tein tänä talvena loistavan hankinnan. Hankin kerrankin kunnon talvisaappaat ”panosta, älä pihistä ” – periaatteella. Hyvän päätöksen ja hyvän hankinnan ansiosta olen taputellut itseäni selkään monena kertana.

Mikä sitten tekee hankinnasta hyvän, miksi taputtelen itseäni selkään?

Olen aiemmin tuijotellut hintalappua ja unohtanut miksi olen kenkiä hankkimassa, mutta tänä talvena perustelin sijoitustarpeen itselleni. Pohdin tarkasti mihin tarkoitukseen kengät hankin, minkälaiset kengät kannattaa hankkia, jotta ne ovat mahdollisimman monikäyttöiset ja palvelisivat minua säässä kuin säässä. Lisäksi pohdin investointini ikää. Laadukkaat nahkasaappaat hyvin hoidettuna palvelisivat minua useamman vuoden, kengät ovat ajattomat ja erinomaisen hyvät jalkaan. Pohdinnan jälkeen tunsin olevani valmis tekemään investoinnin ja kävelin kenkäkauppaan.

Tietojärjestelmähankkeissa muistutan aina muistamaan käyttäjät ja heidän käyttökokemukset. Yksikään käyttämätön järjestelmä ei varmasti hyödytä ketään. Tietojärjestelmiä hankittaessa käytettävyys on avainasemassa, joten on syytä pohtia, miten loppukäyttäjä saa positiivisia kokemuksia ja hyötyjä irti. Tällöin investointi saadaan tuottamaan.

Laadukas järjestelmä kehittyy ja kasvaa yrityksen mukana eikä uusia hankintoja tarvitse heti tehdä. Järjestelmää hankkiessa ei kannata aina tuijotella tiivisti hintalappua. Pelot turhasta investoinnista voidaan poistaa miettimällä hyvin perustelut hankinnalle ja pohtimalla miten tuote aidosti palvelee käyttäjää. Käyttäjät tuskin haluavat luopua järjestelmästä tai sen käytöstä mikäli järjestelmä palvelee juuri heidän tarpeitaan ja helpottaa päivittäistä työtä. Aivan kuten minä en halua luopa saappaistani. Mitä enemmän lunta tänä talvena tuiskusi, sitä enemmän rakastin saappaitani, jotka auttoivat omalta osaltaan minua pienissä arkisissa haasteissani.

Kalleinkaan järjestelmä ei kuitenkaan voi palvella organisaatiota, jos käytettävyyttä ei ole mietitty. Olisihan voinut hankkia Manolon superkalliit korkokengät, mutta tuskin olisivat talvihangessa hirmuisen käytettävät. Käyttäjäkokemuksessa ja käytettävyydessä auttavat laadukasta palvelua tarjoavat toimittajat. Minua hankinnassa auttoi laadukas kenkäkauppa ja asiantunteva iloinen myyjätär. Tiedättehän, liikkeiden asiakaspalvelun laadussa on valtavia eroja.

Panosta käytettävyyteen ja käyttäjiin, sekä asiantuntevaan toimittajaan, se varmasti kannattaa ja maksaa itsensä takaisin moninkertaisena.

Olen nahkasaappaideni tyytyväinen käyttäjä. Hinta, joka kenkäliikkeen kassalla kirpaisi lujasti, ei ole enää edes käynyt mielessäni aamulla pukiessani saappaitani jalkaan.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Epistolan lukijoille! Blogitoimitus on ollut luvattoman laiska alkuvuodesta, josta meille kuuluu sapiskaa. Tästä on helppo parantaa otteita.

Käyttäjäkokemus ja käytettävyys sivuutetaan usein hippien tai ponihäntäisten graafikkojen vouhotuksina, erityisesti yritysten tietojärjestelmistä puhuttaessa. Järjestelmät nyt vaan ovat monimutkaisia. Kuulemma. Sitäpaitsi on hirveän kallista tehdä asialle jotain. Onko todellakin näin?

Luin muutaman blogipostauksen web-frameworkien kurjuudesta ja niissä viitattiin (hieman ontuen) Dijkstraan. Luin Dijkstran tekstin ja olin yllättynyt miten ajankohtainen se edelleen on.

18.6.1975 Edsger W.Dijkstra¹ kirjoitti lyhyen tekstin otsikolla “How do we tell truths that might hurt?“. Teksti on provosoiva, ja siksi mielestäni mielenkiintoinen. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että siinä on monta huomiota, jotka pätevät mainiosti vielä tänäänkin. Yksi näistä liittyy läheisesti suosikkiaiheeseeni, tietojärjestelmien monimutkaisuuteen ja miten se vaikuttaa niitä käyttäviin organisaatioihin.

“Many companies that have made themselves dependent on IBM-equipment (and in doing so have sold their soul to the devil) will collapse under the sheer weight of the unmastered complexity of their data processing systems.”

Tämä on suora lainaus, joten viittaus tähän kyseiseen kolmikirjaimiseen yritykseen on lähinnä hauska tänä päivänä, mutta ajatus on mielestäni erittäin olennainen. Yritysten tietojärjestelmät ja erityisesti toiminnanohjausjärjestelmät alkavat olla niin monimutkaisia, että organisaatiot alkavat kärsiä niistä liiaksi. Samalla tämä on aihe, josta pitkälti vaietaan. Dijkstra kirjoittaakin:

“If the truths are sufficiently impalatable, our audience is psychically incapable of accepting them and we will be written off as totally unrealistic, hopelessly idealistic, dangerously revolutionary, foolishly gullible or what have you.”

Vaikka aiheeseen ollaan heräämässä, on mielestäni yllättävää miten vähän tästä puhutaan. Kyseessä on kuitenkin ilmiö joka maksaa yrityksille ihka oikeita euroja. Tehdäänpä pieni laskuharjoitus.

Teimme loppuvuodesta toiminnanohjauksen käytettävyyskyselyn². Kysyimme mm. sitä, miten paljon aikaa vastaaja arvelisi säästävänsä päivittäin jos toiminnanohjausjärjestelmä olisi käyttettävämpi. Neljäsosa vastaajista oli sitä mieltä että he säästäisivät vähintään 30 minuuttia.

Oletetaan että työntekijän vuosikustannus on 50 000 € ja hän on töissä 200 päivää vuodessa. Aikaa säästyisi vuositasolla 200*0,5 h = 100 h, jonka kustannusvaikutus olisi noin 3 300 €. Jos yrityksessä on 100 järjestelmän käyttäjää, vuositasolla säästyisi 330 000 €.

Esimerkin numerot ovat yksinkertaistettuja, mutta antavat osviitan siitä, minkälaisista rahoista puhutaan. Enkä ole lainkaan huomioinut välillisiä kustannussäästöjä, jotka seuraavat mukavammasta käyttäjäkokemuksesta työntekijän onnellisuuden muodossa.

Minä kyllä puhuisin näistä asioita jos istuisin rahakirstun päällä.

¹(Dijkstra on yksi tietojenkäsittelytieteen suurista nimistä, joka on tunnettu mm. lyhyimmän polun algoritmista – ns. Dijkstran algoritmi, sekä semaforeista.)

² Tutkimustulokset julkaistaan tässä blogissa piakkoin.

Puolustusvoimissa ollaan suutuksissaan. Syystäkin. Palkanmaksussa on ollut ongelmia. Moni on saanut liian vähän rahaa tililleen, jotkut liikaa. Suuri osa on myös jäänyt täysin ilman palkkaa. Palkka-armeijaa suomeen ei haluta, mutta halutaanko palkatonta?

Mistä palkattomuus ja sekoilu johtuu? No vaikeasta ja toimimattomasta toiminnanohjausjärjestelmästä tietysti. Puolustusvoimat ovat ottaaneet SAPin käyttöön. Tämä yhdistettynä siihen, että palkanlaskenta on ulkoistettu on saanut aikaan aikamoisen sopan. Ylläolevassa Helsingin Sanomien artikkelissä todetaan:

Virheet johtuvat armeijan toukokuussa käyttöön ottamasta uudesta SAP-palkanmaksujärjestelmästä. Se ei ole toiminut lainkaan odotetusti. Osa virheistä saattaa johtua siitä, että järjestelmää ei ole opittu käyttämään

Tämä on tuttu virsi. Vaikeakäyttöinen järjestelmä yhdistettynä huonoon koulutkseen. Siinä katastrofin ainekset. Voin vain arvata miltä palkanlaskijoilta tuntuu kun tappelevat erpin kanssa ja tuhannet sotilaat jäävät ilman palkkaa tai saavat sitä liian vähän.

Aliupseeriliitolla on sivuillaan kysely, jonka tämänpäiväinen tulos on tuossa oikealla. Liiton puheenjohtajan blogissa voi lukea lisää aiheesta.

Tili kun on tyhjä, niin se on. Selittele siinä pankinjohtajalle ja entisen emännän juristille, että meillä intissä otettiin käyttöön SAP, ja se SAP on kuulemma iloinen asia, ja rahat tulee kun Joku Jossain saa palikat kohdalleen. Voitte kuvitella, ettei Simo Antti saa sääliä eikä sympatiaa.

Vaikka maamme puolustus ei varmaan ole kiinni erpistä, tällaiset tapaukset ovat erittäin ikäviä koska ne koskettavat suoraan niin monia ihmisiä ja heidän toimeentuloaan.

Vastaavia ongelmia on myös yritysmaailmassa jatkuvasti, mutta ne eivät tule meidän tietoomme. Järjestelmät ovat liian monimutkaisia, ne eivät ota käyttääjää huomioon, ja syntyy virheitä. Häntä heiluttaa koiraa.

Tältäkin oltaisiin voitu välttyä jos järjestelmä tukisi työtään tekeviä ihmisiä eikä niin että ihmiset tekevät työtään järjestelmän ehdoilla. Taakse poistu!

Tietoviikko on valinnut Konecranesin Antti Koskelinin Vuoden CIO:ksi. Onnittelut Antti! Viime viikon paperiversiossa oli Koskelinin haastattelu, jossa puhuttin paljon asiaa. Yksi asia nousi eritysesti esille poikkeavan järkevänä lausuntona.

Suuri syy, miksi Koskelin valittiin on se, että hän osaa ottaa ihmiset huomioon IT-hankkeissa, ja toiminnassa yleisestikin. Hän puhuu ihmisille, käyttäjille “Walk the talk”-filosofiansa mukaisesti. Tämä on edelleen tänä päivän valitettavan harvinaista ja johtaa huonoon käyttäjätyytyväisyyteen, tehottomaan järjestelmien hyödyntämiseen – turhiin kustannuksiin yritykselle. Valinta osui siis mielestäni erittäin nappiin.

Tämä oli toinen asia, johon kiinnitin huomiota. Toinen oli heidän järjestelmäuusimisprojektiin liittyvä kommentti. Konecranesilla ei uusita pelkkää ERP-järjestelmää, vaan samalla CRM, huollon järjestelmät, HR-järjestelmät, verkot ja palvelinulkoistus. Toimittaja kysyy Koskelinilta, eikö tämä ole suuri riski ja onko se ylipäätään mahdollista.

“Vastaus kuuluu että ne täytyy tehdä samanaikaisesti.”

Koskelin jatkaa loistavalla esimerkillä:

“Jos uudistaa huollonjärjestelmän on samanaikaisesti tiedettävä, keitä huoltoteknikot ovat, ja mitä he osaavat, missä he ovat töissä ja missä liikkuvat. Osaamisen kehittämiseksi tarvitaan siis myös hr-järjestelmä, eikä selvitä ilman, että erppi kulkee mukana samanaikaisesti.”

Koskelin on viisas mies. Liian usein me törmäämme siihen, että erppiprojekti jarruttaa kaikkia muita hankkeita. Ei haluta/ehditä/jakseta miettiä kokonaisuutta kerralla, vaan tehdään strutsinomaisesti pala kerrallaan.

Selkeästi pitäisi miettiä kokonaisuutta koko ajan ja samanaikaisesti.

Kun erppi sitten on saatu käyttöön mietitään miten muut asiat liittyvät siihen, ja huomataankin että on paljon asioita joita olisi pitänyt ottaa huomioon jo erp-projektin aikana. Tehdään uudestaan, tuhlataan rahaa ja aikaa.

Autoni kahdessa edellisessä määräaikaishuollossa merkkikorjaamolla on autoa luovutettaessa mainittu, että pakoputkisto on vaihtokunnossa. Itse olin huomannut vain yhden kiinnikkeen ruostuneen poikki. Röörit olivat kuitenkin vielä tukevasti auton alla eikä ylimääräistä röpötystä kuulunut. He mielellään olisivat koko putkiston vaihtaneet – yksi vaimenninpönttö joskus oli vaihdettu yli 700 Eurolla, mitä lie koko putkiston vaihto olisi maksanut.

Sitten ajaessani alkoi kuulua ihmeellistä vikinää. Insinööri ryömi lumisella pihalla asiaa tutkimaan. Yksi lämpösuojapelti oli irti ja vikisi auton pohjaa vasten. Samalla huomasin, että putkiston melkein kaikki kiinnikkeet olivat ruostuneet poikki. Muuten ehjän oloinen putkisto roikkui hiuskarvan varassa.

Olin lähdössä viikon päästä Lappiin keväthangille ja mietin miten saan auton kuntoon. Merkkikorjaamolle saa ajan useamman viikon päähän ja kustannus tulisi olemaan tuskainen.

Voisiko asian ajatella toisin?

Soitin pikkuruiseen pakoputkihuoltoon enkä ehtinyt kuin kertoa mikä auto on kyseessä kun kaveri kysyi että ovatko kiinnikkeet ruostuneet poikki. Sain ajan kahden päivän päähän koska minulle ei kuluva päivä käynyt.

Sovitusti vein autoni, sanoivat tekevänsä mitä pystvät ja ohjasivat minut vastapäiseen kahvilaan. Kolmen vartin päästä palattuani pakoputkistoon oli hitsattu uudet kiinnikkeet, yksi vioittunut putkiston osa oli vaihdettu ja bonuksena repsahtanut lämpösuojapelti oli kiinnitetty. 130 Euroa.

Mitä merkkihuolto voisi oppia tästä:

1. Jos olisivat aikanaan kertoneet minulle tarkemmin miksi pakoputkisto on huonossa kunnossa olisin osannut keskustella toimenpiteestä.
2. Joskus voisi tehdä myös oikeaa korjaamista eikä vain modulien vaihtoa.

Tilanne on kuin yritysten ERP järjestelmissä.

Jos joku homma ei toimi (vaikkapa globaalia varastosaldoa ei saa näkyviin) – on ehdotus usein että laitetaanpa hieno iso ERPpi. Varastosaldon saa kyllä huomattavasti nopeammin ja edullisemminkin näkyviin. Hitsipilli käteen ja sopiva integraatio tai raportti järjestelmien keskiöön.

Tunnistamalla todellinen kipupiste ja tekemällä sen eteen fokusoitu työ – koko järjestelmä saa lisää elinikää. Toimenpide usein onnistuu jopa luvatussa aikataulussa.

Uskon autoni pakoputkiston palvelevan minua vielä vuosia uusien kiinnikkeiden avulla! Enkä aio autoakaan vaihtaa koska sen kalliit kilometrit ovat takanapäin.

P.S. silloin alunperin kun tutkin vikaa tunkkini hajosi. Nyt joudun hankkimaan autoon uuden. Jos olisin heti vienyt auton pieneen asiantuntevaan liikeeseen olisin tältäkin kustannukselta ja vaivalta säästynyt.

Lumet sulaa ja on aika ryhtyä kevätsiivoukseen. Monessa firmassa siivouksen kohteena voisi olla sovellusportfolio. Aihetta ainakin olisi. Tutkimuksissa, missä IT budjetit jaetaan kolmeen kategoriaan – Run, Grow ja Transform – selkeästi suurin osa rahoista menee Run-kategoriaan, eli status quon ylläpitämiseen.

Ajan myötä sovelluksia tulee lisää. Niitä on ehkä jopa saatu toimimaan yhteen toistensa kanssa. Nyt niihin ei kannattaisi koskea kun homma pyörii. Jatkuvan shoppailun tuloksena on siis saatu korkeat operointikustannukset ja heikko reagointikyky muutostarpeisiin eikä päinvastoin niin, kuin ehkä toivoisi.

Olen kuullut eräästä yrityksestä jolla oli niin paljon operatiivisia sovelluksia, että joka kolmannelle työntekijälle olisi riittänyt omansa. Sadoista tuetuista sovelluksista huolimatta liiketoimintajohto ei kuitenkaan myhäillyt että “on meillä hyvä IT yksikkö joka antaa näin henkilökohtaista palvelua”, vaan jostain kumman syystä se vaati muutosta tilanteeseen.

Mistä sitten aloittaa siivouksen? Olin viime viikolla Gartnerin tilaisuudessa kuulemassa kuinka Andy Kyte kertoi omia kokemuksia aiheesta Application Overhaul. Andy kertoi innostavasti kuinka eri sovellusten oikeiden operointikustannusten avaaminen suorastaan pakottaa toimenpiteisiin.

Siivous aloitetaan siis sillä, että pakotetaan läpinäkyvyyteen eri sovellusten kustannusten ja käyttöasteen suhteen. Eikä hyväksytä ensimmäisenä tulevaa vastausta, joka yleensä on ”ei tämä paljon maksa kun lisenssit on jo hankittu”.

Kaivetaan esiin kaikki sisäiset ja ulkoiset kustannukset – niin suorat kustannukset kun seurannaiskustannukset, kuten esim. että jotain sovellusta varten pitää ylläpitää teknologiaa tai osaamista mitä ei muuten tarvittaisi. Tai että integrointimuutokset ovat johdonmukaisesti 35 % kalliimpia kun konsernissa on kolme CRM järjestelmää.

Kun kustannusten ja käyttöasteen lisäksi tuodaan mukaan kunkin sovelluksen muodostama liiketoimintariski, alkaa olla sellainen paletti kasassa millä saa ylimmän johdon tuen harmonisoinnin ja siivousoperaation taakse. Kipua ja kustannuksia se tulee aiheuttamaan muutoksen aikana, joten on parempi varmistaa johdon tuki etukäteen.

Ilman todellisten kustannusten paljastamista on aika epätodennäköistä että IT-yksikkö pystyy viemään läpi harmonisointia. Esimerkiksi mainitsemani tilanne, missä on kolme rinnakkaista CRM järjestelmää tuntuisi olevan ”low-hanging fruit”. Heti kun alkaa viemään kohti yhtä yhteistä järjestelmää, yksiköistä alkaa kuitenkin kuulua vastarintaa ja syitä miksi juuri heillä tulisi olla oma järjestelmä. Ja ennen kuin huomaatkaan joku johdosta on käynyt lupaamassa että ”ainoastaan tässä tapauksesessa” poiketaan sovitusta linjasta.

Siksi IT yksikön intressissä on paljastaa eri sovellusten ylläpidon todellistet kustannukset liiketoimintajohdolle eikä vältellä puheenaihetta kiusallisena.

Timo Poropudas kolumnoi Taloussanomissa ydinvoimasta. Ei nyt aloiteta keskustelua siitä.

Sen sijaan hän kirjoittaa osuvasti tarpeesta kyseenalaistaa virallinen totuus:

“…meillä Suomessa asiat osataan niin hyvin, että meillä ei tapahdu ikäviä asioita. Meillä rokote ei voinut aiheuttaa ongelmia eikä meillä ollut samanlaista doping-ongelmaa kuin muilla mailla. …meillä on kuulemma maailman paras analyysi myös Japanin onnettomuudesta. …hoidimme pankkikriisinkin maailman parhaalla tavalla, vaikka se tosin tuli veronmaksajille maailman kalleimmaksi.”

Oman totuuden vaaliminen ja omaan erityisasemaan tuudittautuminen on tietysti inhimillistä.

Ei meidän järjestelmässä ole vikaa! Vaikka lähes puolet Länsi-Euroopan yrityksistä myöntää, että heidän toiminnanohjausjärjestelmänsä tökkii pahasti.

Ei meidän tehtaastamme löydy enää tehostettavaa!
Vaikka helposti löytyykin.

Ei meidän katsastustemme laadussa ole moittimista!
Vaikka roppakaupalla onkin.

Emme tule toimeen ilman raportointia!
Vaikka se pääosin turhaa työtä teettääkin.

Kyseenalaista totuutesi. Se on paras tapa tuottaa lisäarvoa huomennakin.

Siihen oma bisneksemme täällä eCraftillakin perustuu – liiketoimintajärjestelmiin liittyvien itsestäänselvyyksien kyseenalaistamiseen ja uusien toimintatapojen löytämiseen. Haluamme haastaa sekä itsemme että asiakkaamme.

Saattaa kuulostaa kliseeltä.

Toimii silti.

Jos pomon kännykältä kestäisi minuutin verran (joskus enemmän, ikinä ei tietäisi varmasti) yhdistää haluttuun numeroon, hän nakkaisi moisen rakkineen seinään.

Sama pomo voi kuitenkin naureskella kaltaisiemme it-talojen ja järjestelmäintegraattoreiden esittämille laskelmille. Niille, joissa osoitamme, kuinka hänen liiketoimintajärjestelmänsä huono työnkulku ja onneton käyttöliittymä ryöväävät tuhansia tunteja työaikaa.

Järjestelmä toimii kyllä. Mutta liian hitaasti ja vaikeasti.

Kymmenen minuuttia turhaa odottelua tai hidasta työtä päivässä, joka päivä, sadan käyttäjän organisaatiossa tekee reilut kolmetuhatta työtuntia vuodessa. Hukkaan!

Ja tuo oli vielä hyvin lievä esimerkki.

Uusin tutkimus osoittaa, että ongelma on erittäin yleinen.

Compuwaren toimeksiantamassa tutkimuksessa kysyttiin 588 yrityksen johdolta, ovatko he tyytyväisiä SAPin suorituskykyyn ja vasteaikoihin. Tutkitut maat olivat Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Espanja, Belgia ja Hollanti.

Lähes puolet vastaajista oli tyytymättömiä.

Ei hyvä. Kun toiminnanohjaus tökkii – olipa kyseessä SAP tai joku muu järjestelmä – koko liiketoiminta kärsii. Tuhansia tai kymmeniä tuhansia työtunteja palaa hukkaan.

Siihen ei luulisi kenelläkään olevan varaa.

Ongelma kun on helposti korjattavissakin. Kokonaan uuden toiminnanohjauksen sijaan nykyisen rungon päälle voi tehdä nopeasti ja kohtuukustannuksin uuden käyttöliittymän ja virtaviivaistetun työnkulun.

Takaisinmaksuaika on lyhyt ja riskit hallittavissa.

Mutta ensin pitää ottaa todesta se, että nykyjärjestelmä ryövää työaikaa. Se ei ole häpeä. Organisaatio vain liittyy siihen suureen joukkoon, joka kattaa jo puolet tutkimukseen vastanneista.

Sitten käynnistetään remontti.

Erinomainen artikkeli FastCompanyssä, jonka soisin jokaisen tietohallintojohtajan lukevan. Sekä jokaisen tietohallintojohtajilta palveluja tilaavan liiketoimintajohtajan.

Se käsittelee… niin, no babyporkkanoita.

Aivan.

Juuri niitä kaupan vihannestiskin pikkupusseja, joissa on valmiiksi pikkupötkylöiksi sorvattuja porkkanoita.

Antakaahan kun selitän.

Porkkanoiden syönti on hyväksi terveydelle. Halpojakin. Hyvänmakuisia. Syö siis porkkanaa.

Vaan kun porkkanoita ei mennyt määräänsä enempää kaupaksi, keksi 90-luvun alussa eräs yritteliäs jenkkifarmari sorvata porkkanoista babyporkkanoita. Porkkanoiden myynti lähti nousuun.

Kaikki voittivat. Kauppa myi lisää. Farmari sai hieman lisää myyntikatetta. Asiakkaat saivat hieman lisää terveellistä purtavaa.

Mutta muutama vuosi sitten isot porkkanatuottajat huomasivat, että trendi alkoi kääntyä. Porkkanoiden, babyjenkin, myynti kääntyi laskuun. Vääjäämättä.

Kääk!

Apuun haettiin mainostoimisto Crispin Porten + Bogusky.

Lyhyesti: Crispin tutki kuluttajien käyttäytymistä ja huomasi, että sekä taantuma että muut tekijät saivat aikaan sen, että porkkanat jäivät syömättä. Niitä ostettiin, mutta ne jäivät pilaantumaan pussiinsa.

Porkkanat eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi houkuttelevia.

Mitä tehdä?

Crispin hylkäsi idean terveysvalistuksesta. Sitä oli yritetty ja se kaikui kuuroille korville.

Roskaruoka sen sijaan menestyi. Se oli näyttävästi paketoitu, markkinoitu ja tarjosi välittömän tarpeentyydytyksen.

Niinpä Crispin asemoi babyporkkanat roskaruuaksi!

• Pisti porkkanat sipsipussilta näyttävään ja tuntuvaan (nerokasta, sipsipussin rapina porkkanapussiin) pakettiin. Katso pussien kuvia täältä ja täältä.
• Konseptoi karkki-/virvoitusjuoma-automaateilta näyttäviä automaatteja, joista sai vauhdikkaaseen pussiin pakattuja porkkanoita.
• Laati teineille (ja heidän vanhemmilleen) suunnatun tv-mainoskampanjan, jossa on hillitöntä actionia. Mies, jonka ostoskärryyn on kiinnitetty raketti. Näyttäviä räjähdyksiä. Kuuma misu konetuliaseen kanssa.

Ja kas, pilottikohteissa porkkanoiden myynti lähti nousuun.

Tätä ei tietenkään voi hyväksyä niin kauan, kun on sen illuusion vallassa, että ihmisten pitäisi toimia rationaalisesti.

Jokaisessa meissä asuvan pienen insinöörin mielestä on niin väärin, kun joku keksii ratkaisun, joka perustuu siihen, kuinka ihmiset oikeasti toimivat. Tunteella, tapojensa orjina, hetken mielijohteesta, epäloogisesti ja itselleen vahingollisesti.

Vaan niin me nyt vain toimimme. Me ihmiset.

Entä se kuolemanlaatikko jääkaapissasi? Se on jääkaappisi pohjimmaisen lokeron – vihanneslaatikon – nimitys, jota fokusryhmään kuuluva teini käytti, kun tutkijat selvittivät, kuinka ihmiset tosielämässä toimivat.

Entä sitten?

Kymmenien ja taas kymmenien liiketoimintajärjestelmien uudistusprojektien kokemuksellamme tiedämme, että sinunkin toiminnanohjaus- tai asiakkuuksienhallintajärjestelmässäsi on ‘drawer of death’. Paikka, johon asiat hautautuvat, kunnes mätänevät pilalle. Paikka, jota ei vapaaehtoisesti avata.

Järkipuhe ei auta. Koulutus ei auta. Uhkailu ei auta.

Ainoa, mikä auttaa, on suunnitella järjestelmäsi työnkulku ja käyttöliittymä uudestaan. Nykyaikaistaa se sellaiseksi, että ihmiset haluavat käyttää sitä.