Pari viikkoa sitten aloitin kirjoitussarjan Business of Software -konferenssista. Tässä toisessa osassa kirjoitan siitä, miten rehellisyyttä kannattaa käyttää liiketoiminnassa ja miten harvinaista se itse asiassa on.

Kuva: Betsy Weber

Jason Cohen piti ajatusta herättävän esityksen aiheesta rehellisyys. Hän argumentoi, että yritykset ovat niin yleisesti epärehellisiä mainonnassaan ja viestinnässään, että siitä on tullut normi eikä siihen enää reagoida.

Kuinka usein olet lukenut yrityksen olevan suomen johtava, tai paras tai tunnetuin tai jokin muu superlatiivi? Useimmiten nämä väittämät ovat tietysti täysin tuulesta temmattuja. On syntynyt tapa kirjoittaa puppua ilman minkäänlaista itsekritiikkiä.

Tein pikaisen google-testin hakutermeillä “suomen johtava” ja “yritys”.
Tulos 821 000 kappaletta suomen johtavaa yritystä. Niin varmaan.

Olemalla rehellinen on paljon enemmän voitettavaa kuin olemalla valheellisesti yltiöhyvä ja -kehuskeleva. Hyvä esimerkki tästä on Jason Cohenin mainitsema Canon.

Canon salli myös negatiivista palauttetta tuotesivuillaan. Yllättävä tulos oli se, että sekä arvosteluissa parhaiten menestyneiden että huonoiten meneystyneiden tuotteiden myynti lisääntyi. Vielä yllättävämpää oli se, että huonojen arvosanojen tuotteiden myynti oli kannattavampaa.

Huonojen tuotteiden kannattavuus kasvaa rehellisyyden myötä. Miksi? Eikö mieluummin pitäisi yrittää piilottaa tuotteen tai palvelun huonoja puolia? Ei. Se liittyy odotusten hallintaan. Jos asiakas on etukäteen lukenut tuotteen huonoista puolista, mutta silti ostanut, hän on varautunut. Hänelle ei tule pettymystä eikä hän siksi palauta tuotetta tai pyydä vaihtamaan sitä. Tämä johtaa tietysti kannattavampaan bisnekseen.

Olemalla rehellinen olet myös uskottavampi.

Truth in limitations earns believability in advantage.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos myönnät olevasi epätäydellinen saat asiakkaan silmissä uskottavuutta kun kehuskelet hyviä puoliasi. Tämä on loogista. On helpompi uskoa sellaista joka näyttää inhimillisiä, erheellisiä puoliaan kuin sellaista joka esittä täydellistä. Epätäydelliseen on helpompi samaistua.

Kaiken kaikkiaan Jasonin esitys oli mukavan rehellinen, normeja haastava sekä omia silmiä avaava. Meidänkin pitää olla entistä rehellisempiä.

Usein johdon- tai liiketoiminnan seuranta ja analysointi ymmärretään tai halutaan ymmärtää jonakin normaalia elämää suurempana ja hienompana asiana. Asiana, jonka ymmärtämiseen ja toteuttamiseen tarvitaan valtavasti aikaa, rahaa ja loputtomalta tuntuvaa kehitysprojektia.

Kriittisintä liiketoimintaa tukevan ja ohjaavan raportoinnin ja seurannan rakentamisessa ei ole “oikean työkalun” löytäminen, vaan ymmärtää oman liiketoiminnan todelliset ajurit. Asiat, joita mittaamalla, seuraamalla ja tuloksiin puuttumalla muutetaan ja vaikutetaan liiketoiminnan kannalta oikeisiin asioihin. Sitä mikään tekniikka ei ratkaise.

Raportoinnin ja analysoinnin työkaluja on markkinoilla useita ja niiden vahvuuksista ja heikkouksista suhteessa toisiinsa voidaan väitellä ja vääntää loputtomasti. Eri järjestelmien ja toimittajien lähtönäkökulmat ovat hyvin erilaisia ja vaikka tekniset ratkaisut lähestyvät vähitellen toisiaan, tulee niiden välillä olemaan aina merkittäviä eroja riippuen ohjelmistotalojen taustasta ja kokonaistavoitteista.

Kuten viisaat ovat sanoneet, valtava määrä informaatiota ei ole tietoa, vaan informaation analysointi helposti, visuaalisesti ja intuitiivisesti luo mahdollisuuden aitoon tietoon liiketoiminnan tilanteesta ja mahdollistaa siten tiedolla johtamisen. Staattisten perusraporttien sijaan tiedon käyttäjät, liiketoiminnan edustajat, määrittävät mitä haluavat seurata ja millä syklillä. Liiketoiminnan ohjaamiseen tarvittavan tiedon sisältö ja käyttö ratkeaa viime kädessä kunkin käyttäjän oman tarpeen mukaan.

Selkeästi seuraava vaihe liiketoimintaraportoinnin ja analysoinnin kehittymisessä on analysoidun asiakas- ja tuotetiedon jakaminen omille asiakkaalle esim. extranetin välityksellä – ei vain perinteistä ostokäyttäytymistietoja, vaan vertailuja toimittajan kaikkien asiakkaiden keskimääräisiin tietoihin, saman ikäisiin henkilöihin, yleisiin tilastoihin jne.

Hienointa käydyissä keskusteluissa ja rakennettavissa ratkaisuissa on se, että yritykset, jotka ovat tekemässä näitä ratkaisuja ovat täysin eri toimialoilta. Myös toimialoilta, joissa aikaisemmin asiakkaille ei toimitettu mitään lisätietoa laskun lisäksi.

Listattu tieto ei ole valtaa, analysoitu tieto ja sitä seuraavat toimenpiteet ovat.

Suomen Leijonat teki tempun, joten Suomen kansa on odottanut 16 vuotta. Onnittelut loistavasta turnauksesta, loppuhuipennuksena tulleesta kultamitalista sekä erityisesti ylivoimaisesta tavasta jolla voitto tuli kotiin!

Voittamiseen tarvitaan tiivis joukkue joka haluaa voittaa ja on valmis tekemään kovaa työtä koko joukueen puolesta. Lisäksi tarvitaan huippuyksilöitä joilta lähtee ilmaveivi tiukoissakin tilanteissa. Tästä syntyy voittava yhdistelmä.

Jos haluaisi löytää väkinäisen aasinsillan tämän blogin aiheisiin, voisi sanoa että onnistuneen tietojärjestelmäprojektin saavuttamiseen vaaditaan täsmälleen samanlainen yhdistelmä.

Satuin eilen kuulemaan kahden vanhan herrasmiehen keskustelun, johon on helppo yhtyä:

MM-kulta luo Suomeen positiivisen tunnelman, jota on vaikea muilla keinon saavuttaa näin laajasti.

Onnea vielä Leijonat ja kiitos hienosta kultahurmoksesta!

Monilla ihmisillä on sellainen harhainen mielikuva että esim. teollisuusyrityksessä juuri ”IT-hemmot” ovat kehityksen kärjessä ja loistavat innovatiivisilla ratkaisuilla jne. Asia on kuitenkin usein päinvastainen.

Accenturen ja London School of Economicsin tekemän tutkimuksen lukeminen inspiroi ajattelemaan ”pilvipalvelujen” ja sisäisen IT-organisaation roolia nykymaailmassa.

Aika usein tapaan sisäisen IT:n edustajia, jotka pelkäävät kaikkea uutta, eivät pysty ajattelemaan ketterästi ja yksinkertaisesti vastustavat kaikkea välttämätöntä muutosta. Syy tähänhän on kontrollin menettämisen pelko, mutta he perustelevat kantaansa itse tekemillään ”company policy”-linjauksilla ja kaikkien suosikilla – tietoturvalla. Mitään rationaalista syytä tähän ei useinkaan ole, mutta mitäs bisnesihminen voi siihen sanoa, kun perustelusta ei normaali-ihminen ymmärrä sanaakaan.

Näen tässä yhtäläisyyksiä suomen paperiteollisuuteen. Sisäinen IT on kuin paperityöntekijät, jotka eivät ymmärrä oman valtakautensa olevan ohi ja yrittävät vastustaa kehitystä niin voimakkaasti, että lopulta joku muu tekee heidän työnsä.

SaaS on jo nyt tehnyt ihmeitä liiketoiminnan mahdollisuuksille hankkia IT-järjestelmiä. Ei ole mitään syytä miksi esimerkiksi PaaS:in (Platform as a Service) kanssa ei kävisi samoin. Nyt voidaan ostaa valmisohjelmistoja ilman sisäisen IT:n kanssa touhuamista ja PaaS mahdollistaa jopa räätälisovellusten ostamisen ilman sisäisen IT:n hyväksyntää.

Mitä sisäisen IT:n sitten pitäisi ymmärtää? No nythän liiketoiminta alkaa hankkia hallitsemattomasti sovelluksia omiin tarpeisiinsa. Tämä ei todellakaan ole hyvä asia. Olisi löydettävä tapoja hallita tätä sovellusten ja ratkaisujen kirjoa ja alkaa vihdoin palvella. Olisi kannustettava muuta yritystä tutkimaan tarjontaa ja antaa keinoja hallita lisenssejä, migraatioita, integraatioita ja muuta asiaan liittyvää. Nykyaikaistuttava.

Meillä on IT-alalla aina trendisanoja – tai itse asiassa on väärin käyttää monikkoa, sillä niitä on yleensä vain yksi. Joskus se oli esimerkiksi SOA tai XML, nykyään se on pilvi. Muodikas CIO roiskii sitten tätä käsitettä kaikissa aamiaistilaisuuksissaan ja toimittajatapaamisissaan. ”Voitteko myydä sitä pilvestä?”

Luin juuri erästä suomalaista pilvitutkimusta, jossa 11% vastanneista yrityksistä kertoi käyttävänsä PaaS (Platform as a Service) –palveluita ja 14% IaaS (Infrastructure as a arvaa mitä) -palveluita. Kaikki vastaajat kuulemma tiesivät mitä PaaS on.

Aivan varmasti. Voin varmuudella sanoa että tämä ei mene virhemarginaalin sisään.

Tartutaan vaikka tuohon PaaS-puoleen, niin esim. täällä on listattu PaaS-alustoja.
Jokainen tätä lukeva yritysmaailman edustaja voi miettiä kuinka moni kollega edes tietää yli kaksi näistä tarjoamista. Mitä sisäinen IT sanoisi teillä jos menisitte ehdottamaan näitä? Mitä heidän pitäisi sanoa?

Päätin alkuviikosta tiputtaa koko ”pilvi” –käsitteen pois sanastostani, tai ainakin alkaa käyttämään sitä kuten markkinointi-ihmiset tekevät. Pilvi tarkoittaa nykyään ihan mitä tahansa. Tästä nyt vaikka hienona esimerkkinä kaikki SaaS-palvelut, jotka ovat käyneet läpi metamorfoosin pilvipalveluksi vaikka ne sitten pyörisivät selän takana olevassa serverikaapissa.

Kirjoitan loppuviikosta lisää niinkin mainiosta parivaljakosta kuin Platform as a Service ja sisäinen IT.

Vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi valittu Taneli Tikka totesi osuvasti, että insinöörit ratkovat liikaa ylhäältä annettuja ongelmia. Olennaisempaa on kyky löytää ongelma – sekä markkina sen ratkaisulle.

Muiden määrittelemää ongelmaa ratkomalla voi toki päästä irtiottoihin. Kuten Talouselämä kirjoittaa, Apple ei suinkaan keksinyt iPhonessa mitään, mitä joku muu ei olisi jo aikaisemmin esitellyt. Apple vain teki olennaiset asiat paremmin. He ratkaisivat tunnetun ongelman ylivoimaisella tavalla.

Mutta mielestäni he myös tunnistivat ongelman, joka oli jäänyt muilta aivan liian vähälle huomiolle. Puhelimen käyttöliittymän.

Voin kuvitella, miten Steve Jobs on repinyt jäljellä olevia hiuksia päästään, kun on tehnyt yhteistyötä Motorolan kanssa (muistatteko, siitähän kaikki alkoi, vuonna 2005) ja tuloksena oli iTunesin sisältävä hirvitys, Motorola ROKR.

Kävitkö katsomassa linkkiä? Voi äiti, mikä luuri!

Se vahvisti Applen näkemystä siitä, minkä ongelman he voivat ylivoimaisesti ratkaista. Motorola ja muut eivät puolestaan nähneet mitään ongelmaa.

iPadin osalta tilanne on samankaltainen, mutta siinä Apple oli vielä enemmän edelläkävijän roolissa. He onnistuivat käytännössä luomaan koko tablet-/taulutietokoneiden tuotekategorian. Ero aikaisempiin kokeilijoihin oli huima.

Kymmenet ja taas kymmenet valmistajat yrittävät tulla perässä. iPadin kilpailijoita sataa markkinoille kiihtyvällä tahdilla. Vauhdilla ne tulevat sieltä myös poistumaan.

Taulutietokonebisneksessä – ja monessa muussa – on vaikea erottautua perässätulijana, sillä hyvästä designista on tullut normi. Thomas Lockwood kirjoittaa FastCompanyssä kokemuksestaan tämänvuotisen Red dot design award -kisan tuomarina.
Hänen huomioinsa:

• Hyvästä tuotesuunnittelusta on tullut normi. Taso on kauttaaltaan korkea. Hyvällä ei enää erotu.
• Olemme saavuttaneet design-maailmassa pariteetin; kaikki näyttää hyvältä ja kaikki näyttää samalta ympäri maailmaa. Alkuperämaata ei voi enää tunnistaa.
• Todellinen kisa käydään design-johtajuudesta. Kyvystä pistää kokonaisuus kuntoon, asiakaslähtöisesti. Ennenkaikkea Lockwoodin mielestä johtajuuden ydin on: “to solve the right problems” – kyky löytää oikeat ongelmat.

Mitä asiakkaiden ongelmia sinä olet tässä kuussa löytänyt ratkottavaksi?

Ajatuksia herättävä blogipostaus Kevin Kellyltä: Amazonin Kindle -lukulaitteen hinta tippuu niin nopeasti, että se on ilmainen vuoden päästä.

Lyhyt postaus, jonka suosittelen lukemaan. Erityisesti niille, jotka miettivät sanomalehti- ja kirjakustantamisen tulevaisuutta. Ei turhaa hypeä, vaan nykytrendin toteamus ja sen herättämiä ajatuksia.

Kelly ei ole mikään turha ennustaja. Hänellä on pitkä historia teknologiavisionäärinä (taustat täällä).

Jos Kindlen ilmaisuus – edes jenkkiasiakkaille, joista Kelly blogissaan puhuu – tuntuu utopistiselta, kannattaa tutustua Kellyn piiitkään artikkeliin, jossa hän kertoo, kuinka teknologiamaailma on täynnä Mooren lakia vastaavia kehitystrendejä.

Mooren laki juontaa juurensa neljän vuosikymmenen takaa. Se sanoo, että transistorien määrän tuplaaminen (ja nopeutuminen) kaksinkertaistaa suorittimien tehon noin puolentoista tai kahden vuoden välein. Laki on ennustanut kehitystä varsin tarkasti jo vuosikymmeniä.

Samankaltaisia trendejä on Kellyn pitkän artikkelin mukaan paljon. Tässä muutamia teknologioita ja aika kuukausissa, jonka kuluessa niiden suorituskyky tuplaantuu (hänellä on näitä pitkä taulukko):

• Kiintolevykapasiteetti (gigatavua per dollari) 20 kk
• Valokuidun välityskyky (aallonpituuksia per kuitu) 9 kk
• Digikameran pikselimäärä (pikseliä per dollari) 12 kk
• Runkoverkon datanvälityskapasiteetti (bittiä per sekunti) 22 kk
• Yksilöllisen DNA-analyysin tekeminen 22 kk

Kellyn pointti ei ole se, että juuri nämä yllämainitut suorituskykytuplaukset olisivat kaikkein olennaisimpia. Eikä se, onko Kindle ilmainen vuoden vai kahden päästä. Pointti on se, että kun tällainen tehokkuuskierre alkaa, se jatkuu vuosikymmeniä. Sen perusteella voi ennustaa kehitystä. Luoda uusia bisneksiä. Palvella asiakkaita paremmin. Ansaita miljoonia.

Esimerkiksi nopeutuva nettiyhteys + halpeneva kiintolevytila = yhä halvempaa tallennustilaa nettiin. Olipa kyseessä valokuvapalvelu Flickr tai varmuuskopiointi tai mikä muu tahansa. Eikä liene vaikea arvata, kasvaako nettivideoiden ja nettitelevisiokanavien suosio, kun yhteysnopeudet kasvavat ja teräväpiirtovideota tallentavien kameroiden hinta tippuu koko ajan.

Teknologia muuttaa liiketoimintaa. Kehitystrendiä vastaan on turha taistella, se pitää hyödyntää.

Tärkeintä on Kellyn mielestä se, että näitä löytämättömiä tehokkuuskierteitä on paljon. Kun ne löytyvät, aivan uudet asiat tulevat mahdollisiksi ja syntyy aivan uusia liiketoiminta-alueita. Ja moni vanha bisnes joutuu päivittämään toimintamallejaan kiireen vilkkaa.

Työssäkäyvä asiantuntijaväestö on jo luopunut lankapuhelimista. Samoin käy aamun lehdelle.

Et lue paperista sanomalehteä enää kymmenen vuoden kuluttua. Etkä paperisia kirjoja. Muuten kuin hauskana nostalgiatrippailuna tai viikonlopun huvituksena.

Lukukokemus ei tuolloin ehkä muistuta kovin paljon nykyisiä kokeiluja. Eikä lukulaitteen nimi ole välttämättä ole Kindle, vaikka jo 2011 rikkoutuu kymmenen miljoonan myydyn Kindlen raja ja vauhti vain kiihtyy.

Se ei ole olennaisinta.

Olennaisinta on huomata, että kustannusalaa – sekä monta muuta alaa – ravistelee teknologiatrendi, joka ei pysähdy.

Kindlen hintakehitys antaa siitä esimakua.

Suomen parhaat työpaikat 2011 -tutkimuksen tulokset on julkaistu. Onnittelut menestyjille! Osallistujina oli 137 organisaatiota – tässä lista parhaista työpaikoista.

Tommi Talasto tutkimuksen toteuttaneesta Great Place to Work(R) Institute Finlandista nosti esiin mielenkiintoisia seikkoja arvoista. Hän vertasi parhaita osallistujia (50 organisaatiota) ja vähemmän menestyneitä (n. 90 organisaatiota).

Olivatpa organisaation arvot mitä tahansa, ne näkyvät menestyjillä aivan eri tavalla kuin häntäpäähän jääneillä:

• Arvot tunnetaan: Parhaissa työpaikoissa 96 %:ssa on määritelty arvot, joiden mukaan työntekijöiden halutaan työskentelevän. Muissa tutkimukseen osallistuneissa organisaatioissa vain 38 %:ssa on määritelty arvot.
• Arvoihin perehdytetään: Suomen parhaissa 84 %:lla on arvot läsnä uuden työntekijän perehdytyksessä, mutta muissa tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä vain 24 %:ssa.
• Arvoista palkitaan: Parhaissa työpaikoissa 32 %:ssa palkitaan oikeanlaisesta, arvojen mukaisesta, työskentelystä. Muissa tutkimukseemme osallistuneissa yrityksissä vastaava luku on vain 5 %!

Arvoilla on merkitystä!

Pöly on hieman laskeutunut Nokian toissaviikkoisen jymyuutisen yltä. Aihe on luonnollisesti iso, arka ja tärkeä Suomelle, joten mielipiteet ja kirjoitukset ovat vaihdelleet asiallisista täysin naurettaviin salaliittoteorioihin (joihin tässä hyvä vastine). Tässä hieman lisää mielipidettä siitä, miksi yhteistyö on mielestäni hyvä Suomelle ja erityisesti kaltaistemme Microsoft-teknologiohin keskittyville yrityksille.

Eilisen Helsingin Sanomien mielipideosastolla Jyväskylän yliopiston tietotekniikan osaston lehtori Vesa Lappalainen kirjoitti oivasti asiasta. Erityisesti seuraava toteamus osui mielestäni maaliin.

Microsoft-yhteistyön tuoma ero entiseen on, että puhelimen sovelluskehitykseen on käytössä työkalut, joilla ohjelmat voidaan tehdä päivissä kuukausien tai vuosien sijaan.

Vaikka lainauksessa on varmasti hieman liioitteluakin, olemme tässä tärkeän asian edessä. Symbianiin ei kukaan ole halunnut pitkään aikaan koskea vapaaehtoisesti, vaan sitä on käytetty koska on ollut pakko. Kehitystyö on ollut työlästä, hidasta ja virhealtista. Kaukana siitä, mitä nykyaikaisesta kehitysalustasta on lupa odottaa. Windows Phone 7 ja Silverlight tuo tähän valtavan tuottavuushyppäyksen – jonka vaikutusta ei mielestäni ymmärretä.

Esimerkkinä käyköön oma kokeilumme jossa teimme testitarkoituksessa WP7-version olemassa olevasta Silverlight-pohjaisesta liiketoimintasovelluksesta muutamassa tunnissa. Se ei ollut mikään “Hello World”, vaan suhteellisen monipuolinen konepiirrustusten ja varaosien selailuun tarkoitettu sovellus.

Aikaisemmin meidän tyyppisellä softatalolla on aina mennyt hieman sormi suuhun kun on tullut eteen tarve rakentaa mobiilikäyttöliitymä. Yrityskäyttäjillä on käytössään nokialaisia kommuja, näkkäreitä, mitä milloinkin, jotka kaikki pyörittävät Symbiania. Ei meillä ole ollut mahdollisuutta – tai halua – lähteä kehittämään softaa Symbianille.

Ymmärrän osittain kritiikin, koska Microsoftin aiemmat räpiköinnit mobiilimaailmassa ovat olleet aika onnettomat eri Windows Mobile-versioiden muodossa. Nyt peli on muuttunut. Windows Phone 7 on täysin uusi tehokas alusta. Siinä on erittäin käyttäjäystävällinen, käyttöliittymä. Nämä yhdistettynä Microsoftin teknologia-, tuote- ja palveluportfolioon tuo paljon mahdollisuuksia meidän tyyppisille yrityksille sekä uusille, innovatiivisille startup-yrityksille. Tämä on selkeästi mahdolisuus Suomelle.

Minua ihmetyttää kommentit joiden mukaan puhelimessa ei voi olla Windowsia. Täysin absurdi väite, joka kuvaa keskustelun “uskonnollisia” piirteitä. Windows Phone-käyttöjärjestelmällä ei ole mitään tekemistä Windows-käyttöjärjestelmän kanssa. Jos vinkujat olisivat vaivautuneet kokeilemaan WP7-puhelinta, he olisivat huomanneet, että se on todella käyttäjäystävällinen, hauska ja helppo.

37signalsin Jason Fried kirjoitti viime viikolla Twitterissä:

Just used a Windows 7 Phone for the first time. Seriously impressed with the UI. Fast, fresh, and fun to use.

Suosittelen valittajille kokeilemista. Käyttäjäkokemus on parempi kuin iPhonessa.

Mielestäni ratkaisu oli odotettavissa Elopin nimityksen jälkeen. Se oli mielestäni myös ainut järkevä veto Nokialta. Aika kertoo totuuden. Me olemme ainakin innoissamme yhteistyön luomista mahdollisuuksista.

Lopuksi muutama kirjoitus, jotka mielestäni ovat hyviä ja selväjärkisiä analyysejä aiheesta.

• HBR - The real cause of Nokia’s crisis
• Robert Scoble – Dear Nokia fans: you’re nuts!
• The Butt Ugly Weblog – What does the Nokia-Microsoft announcement mean?
• Lisäys 2011-02-23: Adam Greenfield – Nokia: Culture will out.

Ei ole: Nokialta ja alihankkijoilta näyttää vapautuvan porukkaa. Useimmilla it-firmoilla on vielä matkaa taantumaa edeltävään käyttöaasteeseen. Tietotekniikan osaajia on maassamme lukumääräisesti enemmän kuin koskaan.

Kyllä on: Kuten Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén sanoo tänään Kalevassa “Melkein jatkuvasti missä tahansa puhutaan siitä, että mistä löytää hyvät tekijät.”

Onko siis pulaa vai ei?

Molemmat vastaukset ovat oikein. Tämä johtuu it-alan luonteesta.

Ohjelmistosuunnittelu on ääriesimerkki työstä, jossa huipputyöntekijä voi olla monikertaisesti tuottavampi kuin keskimääräinen duunari (katso esimerkkejä tästä kirjoituksesta). Hän saattaa tehdä yksinään homman tai keksiä ratkaisun, johon muuten tarvittaisiin viiden tai kymmenen työntekijän panos. Vielä enemmän extremeä: hän voi olla ainoa, joka ylipäätään tuntee ja osaa jonkin kriittisen asian. Ja lähin vastaava osaaja löytyy Tanskasta, kilpailijan leivistä.

Haaste it-yritysten johdolle on puolestaan se, että huippu on huippu vain tietyissä töissä. Eikä niitä aina ole.

Perustyössä ei useinkaan ole oikopolkuja. Silti se on tehtävä joka kerta hyvin ja asiakaspalveluasenteen on oltava kohdallaan.

Käytäntö on lisäksi osoittanut, että on eri asia kyetä hakkeroimaan kasaan nerokas (yksittäis)ratkaisu kuin tuottaa ylläpidettävää, hyvin dokumentoitua koodia.

Jopa äärimmäisiä ohjelmointisuorituksia vaativalla pelialalla on erilaisia tapoja tuottaa huipputuloksia. Suomalaisten koodarien taidonnäyte Alan Wake on ohjelmointiteknisesti erittäin vaativa. Angry Birds on puolestaan teknisesti melko yksinkertainen. Molemmat ovat kuitenkin erittäin suosittuja ja pelaajien rakastamia.

Kaikkien it-yritysten johto tasapainottelee asiakkaan vaatimusten, teknisten erikoistarpeiden, asiakaspalvelutyön, ryhmätyökyvyn, ylläpidettävyyden ja aikataulupaineiden epäpyhässä liitossa. Ei ole ollenkaan selvää, että niin kutsuttu huippukoodari on näiden kaikkien asioiden suhteen tuottavampi kuin joissakin muissa ominaisuuksissa ansioituneempi kollegansa.

Näistä it-työn tuottavuutta ymmärtävistä johtajista taitaa olla yhtä lailla pulaa kuin muistakin it-osaajista!

Esimerkiksi Nokialla on ollut koko viimeisen vuosikymmenen ajan käytössään moninkertaisesti enemmän ohjelmoijakapasiteettia kuin Applella. Toisin kuin usein väitetään, Nokia on ollut softatalo jo pitkään. Resursseistaan huolimatta se epäonnistui ohjelmistokehityksessä.

Näin toteaa It-viikko: “Stephen Elopin mukaan Nokian yksiköiden jatkosta Suomessa tai muualla maailmassa ei ole vielä ratkaisua. Tavoitteena on säilyttää parhaat osaajat.”

Toisaalta Nokiassa on siis pulaa oikeanlaisista it-osaajista, toisaalta nykytarpeisiin nähden vääränlaisia osaajia on liikaa.

Yhtälöä ei ole helppo saada oikein.

It-osaajien väliset tuottavuuserot ovat todellisia. Se muuten selittää, miksi Suomen parhaat työpaikat -kilpailu on niin suosittu it-alan yritysten keskuudessa.

Kun tietää, ketä tarvitsee, huippuja kannattaa houkutella töihin.

Heistä on aina pulaa.