16 Dec 2011

Ankea Ahjo arveluttaa

Jörgen Westerling

Helsingin kaupunki on ottanut käyttöön uuden asianhallintajärjestelmän, Ahjon. Järjestelmä ei ole saanut kovin mairettelevia arvosanoja käyttäjiltä, kuten saimme lukea Hesarissa keskiviikkona 14.12 otsikolla “Valtuutetut lyttäävät Ahjon“. Hanke on maksanut maltaita, mutta käyttäjät ovat tyytymättömiä ja järjestelmä jopa aiheuttaa tilanteita, jotka hipoo laillisuuden rajoja. Mikä nyt taas mättää?

Tarina on tuttu. Kaadetaan miljoonia euroja hankkeeseen, jonka hyödyt jäävät saavuttamatta koska järjestelmän käytettävyys on huono tai surkea. On pöyristyttävää lukea tämänlaisia lausuntoja:

“Monien mielestä on myös käsittämätöntä, ettei isolla rahalla tehdyn hankken suunnittelussa kuunneltu käytännössä lainkaan valtuutettuja.”

Todellakin käsittämätöntä! Käyttäjiä – tärkein järjestelmän sidosryhmä – ei ole ollut mukana hankkeessa lainkaan. Tämä on niin itsestään selvä asia, että ei voi kuin istua haavi auki ja ihmetellä miksi näin alkeellisia virheitä tehdään näin isoissa ja kalliissa hankkeissa.

Valtuutettu Niina Huru on kaupunginvaltuuston kyselytunnilla jo 10.1.2011 esittänyt kysymyksen otsikolla “Ahjon toimivuus käyttäjänäkökulmasta.” Kaupunginjohtajan vastauksesta voi lukea mm. seuraavaa:

“Kokoussovelluksen on oltava mahdollisimman toimintavarma ja helppokäyttöinen, jotta se soveltuu myös henkilöille, joilla ei ole aiempaa käyttökokemusta.”

Tämä on täysin totta, ja hyvä lähtökohta. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että hankkeessa ei olla eletty tavoitteiden mukaisesti.

“Ahjon kehittämistyö jatkuu järjestelmän käyttöönoton jälkeenkin, jolloin voidaan huomioida sekä luottamushenkilöiltä että muilta käyttäjiltä saatu palaute.”

Eikö käyttäjiä olisi kannattanut huomoida ennen käyttöönottoa? Täten olisi säästynyt pitkä penni (anteeksi, sentti) veronmaksajien rahoja.

Ennustankin että saamme lukea Ahjosta ja sen toimimattomuudesta vielä pitkään. Paljonkohan Ahjon korjaaminen “jatkokehitys” vielä maksaa?  Veronmaksajana haluaisin että joku kantaisi vastuun siitä, että minun rahojani tuhlataan tällä tavalla.

Kirjoitusta ei voi enää kommentoida.