Esko Kilpi on mainiosti todennut, että sellainen työ, jonka voi tehdä yksin, loppuu. Kaikki työ on ryhmätyötä. Kaikki arvo syntyy ryhmissä.
Seth Godin puolestaan sanoo, että lisäarvoa syntyy vain tekemällä hankalia töitä, joissa otat aloitteen, tuot kaaokseen järjestystä ja raivaat polkua. Godin kiteyttää sen näin: Et pysty luomaan arvoa työssä, jossa joku (pomosi, asiakkaasi) kertoo, mitä pitää tehdä seuraavaksi.
Siis työmme on ratkaista ryhmässä hankalia ongelmia.
Mutta Umair Haque huomauttaa terävästi, että sosiaalisen median luomat suhteet ovat kovin ohuita. Kavereita riittää bittiavaruudessa, mutta ne luottosuhteet joihin on panostettu ja jotka eivät koskaan petä, ovat yhtä harvassa kuin aina ennenkin. Ehkä jopa harvemmassa.
Entä jos yksinkertaistaisimme ryhmätyötä? Kasaisimme pienemmän, mutta tiiviimmän piirin. Panostaisimme muutamiin vahvoihin yhteistyösuhteisiin nykyistä enemmän.
Saisimmeko enemmän arvoa aikaan?
Hyviä mielipiteitä. Liian helposti hämärtyy digitaalisessa maailmassa kaveruuden, satunnaisen tuttavuuden ja pitkäaikaisen ystävyyden merkitykset kun jatkuvassa viestitulvassa tulee harhakuva siitä että “tuntee” ihmiset vaikka kyseessä on vain pieni raapaisu siitä viestiliikenteestä mitä eri ihmisten välillä kulkee.
Olen huomannut miten paljon lisäarvoa asioille antaa se että keskittää omat voimavaransa pienempään määrään ihmisiä ja pyrkii luomaan jotain syvällisempää yhteyttä ihmisten välille (sen sijaan, että yrittäisi olla kaikkialla mukana kaikessa). Kyllä, on hyvä olla tietoinen ympärillään tapahtuvista asioista mutta ennenkaikkea tulee kuunnella niitä jotka eniten merkitsevät henkilökohtaisella tasolla. Vain oikeasti toimivan yhteyden kautta oppii ymmärtämään asiat paljon paremmin kun oppii näkemään miten erilaisilla tavoilla ihmiset maailmaa näkevät.
Tärkeää on olla ystävällinen ja valmis kohtaamaan ihmisiä. Se ei kuitenkaan tarkoita että pitäisi unohtaa ne lähimmät tutut jotka merkitsevät.