11 Maa 2010

Käytettävyys on bisneshyöty: Osa IV, lomakeviidakko

Ville Hemmilä

Kävin pari viikkoa sitten tekemässä käytettävyyskonsultointia asiakkaalla. Palaveri päättyi parkkisakkoon ja alkoi itsensä nolaamisella, kun en kättelykierroksella tuntenut kollegaani. Välillä saimme kuitenkin paljon aikaan.

Kehitämme liiketoimintaohjelmistoa OK Perinnälle. Nyt olemme toteuttaneet myyntiprosessin hallintaa kevyellä asiakastiedolla. Käytettävyydestä ei ollut aikaisemmin pidetty erityistä haloota ja tässä vaiheessa haluttiin lähinnä vähän vilkaista käyttöliittymää.

Näköjään monen IT-talon – joskus harhautuessamme myös eCraftin – ajatusmalli pitää sisällään lomakkeiden ja pop-uppien ihannointia, sillä tämän järjestelmän käyttökokemus oli kuin ihan oikeassa CRM:ssä; useasti toistettavan prosessin läpikäynti vaati kymmenen erillisen lomakkeen aukomista ja turhaa nappien painelua sekä hierarkkisia dropdowneja.

Pop-uppien käytöstä johtuva datan haku, ikkunoiden aukominen, nappien painelu ja seuraavan lomakkeen käyttöön siirtyminen vei varmasti pari sekuntia per pop-up. Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut oikeasta CRM:stä, joten käyttöliittymälle on helppo tehdä jotakin.

Kävimme asiakkaan kanssa prosessin läpi ja yhdessä keksimme tavan vähentää lomakkeiden auonta siitä kymmenestä ainoastaan yhteen. Kaiken muun voi tehdä päänäkymässä. Teimme myös roadmappia seuraavaksi tehtäviin käytettävyysparannuksiin.

Muutaman tunnin palaverilla saimme aikaan suunnitelman joka toteutettuna maksaa suunnitteluun menneen ajan takaisin viikossa ja järjestelmää jatkuvasti työssään käyttävien henkilöiden inhimillinen kärsimys varmasti pienenee.

Tämä oli toki harvinaisen otollinen alusta, sillä sovellus oli verrattain helposti muutettavissa, asiakas ymmärsi ketterää kehitystä ja pohjalla oleva perusprosessi oli järkevä.

Se on kuitenkin hyvä esimerkki siitä miten käytettävyyden parantamisen ei tarvitse tarkoittaa mitään käytettävyysprojektia tai organisaatiolinjausta. Joskus se on vain maalaisjärjellä läpikäyty käyttötilanne

Yksi kommentti

Epistola» Blog Archive » Simplicity – keskity olennaiseen (12.3.2010 11:46)

[...] lukisit Epistolaa? « Käytettävyys on bisneshyöty: Osa IV, lomakeviidakko 12 Maa [...]



Kirjoita vastaus