Erään asiakkaan aluejohtaja totesi äskettäin, että toivoo tietohallintojohdolta enemmän seurustelu-upseerin ominaisuuksia. Tämä pisti ajattelemaan, mitä kaikkea CIO:lta oikein vaaditaan.
Eikö enää riitä, että hän tekniikan lisäksi hallitsee suvereenisti myös businesspuolen asiat? Pitäisikö olla myös yleinen viihdyttäjä?
Epäilen, että asiakkaan ajatuksessa on paljonkin perää.
Ei kyseinen asiakas ihan viihdettä sentään toivonut. Hän kaipasi paljon aktiivisempaa viestintää ja osallistumista yhteiseen pohdiskeluun. CIO:n pitää olla läsnä, kuunnella ja tuoda esiin, mitä on meneillään ja mikä on mahdollista.
Kiinnostuneena googlasin kuuntelutaidoista ja osuin jonkun mutkan kautta Oulun yliopiston piirissä julkaistuun Kenan Basaranin tutkimukseen. Kohteena oli kyproslaisten esikoulujen johto, mutta tulos on mielestäni yleistettävissä lähes minkä tahansa organisaation johtoon.
Tutkimusasetelma oli yksinkertainen. Basaran kysyi johdolta, millaiset heidän kuuntelutaitonsa ovat. Sitten hän kysyi työntekijöiltä, mitä mieltä he ovat johdo kuuntelutaidoista. Tulokset olivat arvattavat: Johto kehui taitonsa erinomaisiksi. Henkilöstö piti niitä korkeintaan välttävinä.
Pointti CIO:sta-seurusteluupseeriksi -keskustelun kannalta on ilmeinen. Johto kuvittelee kuuntelevansa. Mutta muiden mielestä hän ei kuuntele lähellekään tarpeeksi. Ja jos CIO:n sisäinen asiakas on sitä mieltä, että heitä ei kuunnella, CIO:lla on ongelma.
Myöhemmin samalla viikolla toisen asiakkaan it-yksikössä kuulin valitusta, että “ei ehdi jutella ihmisten kanssa niin paljon kun pitäisi ja sitten ilmestyy ihan ihme asioita kulman takaa”. Eli, sama toive on itse asiassa kaikilla!
Aikaa ja paikkaa tällaiseen dialogiin ei kuitenkaan tunnu löytyvän.
Mitä jos hyväksyisimme sen, että seurustelu-upseerin rooli onkin tärkeää työtä ja eri kissanristiäisissä liikkuminen edistää liiketoiminnan ja it:n välistä ymmärrystä.
Paljon huonomminkin voisi aikansa käyttää kun osallistumalla jonkin divisioonan kehityspäiviin tai alan seminaariin. Siellä syntyy ajatuksia, miten tietohallinto voisi edistää kilpailukykyä. Ja toiseen suuntaan: Jos ei CIO saa läpi viestiä siitä, mitä on meneillään, mihin suuntaan ollaan menossa ja miksi, niin liiketoimintayksiköt tekevät omia ratkaisujaan.
Teknistä osaamista voi ostaa lisää, mutta kukaan muu ei voi ottaa paikkaa liiketoiminnan keskustelukumppanina. Suorittivathan seurustelu-upseerit jos tsaarin ajan hovielämässä tärkeää tiedustelutehtäväänsä mukavassa small talk –hengessä!


[...] tärkeimmät alueet missä tietohallintojohdon osaamisessa on parantamisen varaa. Kuten Kim jo tammikuussa kirjoitti Epistolassa, meidän mielestämme CIO pitäisi olla seurustelu-upseeri. Tekniikka on toki tärkeätä CIO:n [...]