19 Oct 2009

Lomakehelvetti

Nicklas Andersson

Saimme projektin valmiiksi. Järkeistimme asiakkaan logistiikkajärjestelmän käyttöliittymän.

Lähtökohta hankkeelle oli surullisen tuttu. Asiakas oli hankkinut pari vuotta sitten kalliin järjestelmän. Mutta sen käyttöliittymä ja käyttölogiikka on onneton.

Parin vuoden turaamisen jälkeen asiakkaan oli pakko myöntää tosiasiat: järjestelmää ei käytetä kuten pitäisi, koska se on niin vaikeaa. Silloin kun käytetään, se jopa hidastaa töitä, ei nopeuta niitä.

Kyseessä on sentää miljoonien arvoinen järjestelmä! Kerronpa mikä mättää.

Lomakkeet.

Koko perhanan käyttöliittymä on pitkä pötkö toisiaan seuraavia lomakkeita, joihin näpytellään tietoja. Eikä kyseessä ole yksi tai kaksi lomaketta, vaan kymmeniä peräkkäisiä ruutuja.

Sanomattakin on selvää, ettei täyspäistä kokoomanäyttöä ole. Siis sellaista, josta homma selviäisi graafisesti ja yhdellä vilkaisulla. Normaalit päivittäiset lähtevän ja tulevan tavaran rutiinit ovat yhtä lohdutontä pötköä kuin puhelinluettelon lukeminen.

Asioita jää huomaamatta, koska kukaan ei jaksa palata välilehtiä pitkin oikeaan paikkaan. Töitä jää tekemättä, koska kokoavaa näkymää ei ole. Ongelmia jää ratkomatta, koska tietoa on vaikea näyttää muille ihmisille – se on kaikki yksittäisten lomakkeiden syövereissä. Aikaa ja hermoja palaa.

Rakensimme päälle uuden käyttöliittymän, joka järkeistää toiminnot. Kahdenkymmenen eri lomakkeen sijaan kaksi grafiikalla ryyditettyä ruutua riittää. Yksi silmäys riittää kertomaan, missä pullonkaula on ja mikä on tavaraliikenteen tilanne.

Onhan se tavallaan mukavaa, että toiminnanohjausjärjestelmien valmistajat luovat palveluillemme loputonta kysyntää.

Mutta kun tämänkin alkuperäisjärjestelmän sekä sen hankinnan, installoinnin ja koulutuksen laskee yhteen, kyseessä on asiakkaallemme usein miljoonien arvoinen hankinta. Nykyaikaisen käyttöliittymän pitäisi olla itsestäänselvyys.

Vinkki liiketoimintajärjestelmän hankkimista suunnitteleville. Budjetoikaa valmiiksi pieni osuus lomakehelvetin siivoamiseksi pois työnteon tieltä. Se on edessä ennemmin tai myöhemmin kuitenkin.

Eikä järjestelmän myyjä ole vielä tähän päivään saanut sitä hoidettua kuntoon puolestanne.

2 Kommenttia

Juho Tunkelo (30.10.2009 23:20)

On se erikoista, että kymmenisen vuotta täysipainoista webbiaikaakaan ei ole vielä onnistunut kunnolla mullistamaan erppimaailmaa. Taitaa olla jossain määrin myyjän markkinat edelleenkin, mutta kuinka kauan?

Nicklas Andersson (2.11.2009 12:23)

Tässä tapauksessa tekniikka ei taida olla ongelma, vaan puutteellinen näkemys järjestelmän roolista. Likketoiminta- ja toiminnanohjausjärjestelmät ovat perinteisesti kehitetty tiedon systematisoinitiin ja tallennukseen, eikä käyttäjän tukemiseen.

Yleinen kiinnostus käyttäjien tarpeisiin on toki kasvannut webin myötä, mutta valitettavasti useimmat järjestelmätoimittajat eivät ymmärrä prosessien yksytyiskohtia ja minkälaista järjestelmätukea käyttäjät oikeasti tarvitsevat. Tämän takia he rakentavat samankaltaisia yhä uudelleen, riippumatta siitä mitä teknologioita on käytettävissä ja minkälaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat.

Toinen loistava esimerkki on CRM, mutta enemmän siitä toisessa postauksessa.