Avoin innovaatio tarkoittaa sitä, että hankit ideoita ja ratkaisuja hankkimista oman organisaatiosi ulkopuolelta – asiakkailta, alihankkijoilta, vapailta tuotekehittäjiltä, jopa kilpailijoilta. Ideoiden määrä, nopeus ja laatuvaihtelut lisääntyvät – ja oman yrityksesi kontrolli vähenee.
Kuulostaa pelottavalta! Mutta yhä yleisemmältä. Voisiko se toimia omassa yrityksessäsi?
Kollegani keskusteli viime viikolla asiasta Kauppakorkeakoulun innovaatiotutkijan, tohtori Petra Turkaman kanssa.
Petra Turkama on tutkimusjohtaja Helsingin Kauppakorkeakoulun monitieteellisessä Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskuksessa (CKIR – Center for Knowledge and Innovation Research).
Petra Turkama, miksi avoin innovaatio on pop?
Avoimen verkottuneen innovaatiotoiminnan perusteena on yhä enenemässä määrin pyrkimys asiakas- ja käyttäjälähtöisyyteen.
Etuna perinteiseen innovaatiotoimintaan on se, että erilaiset osaamiset ja ajatusmallit kohtaavat. Maailma tietää aina enemmän kuin me.
Millaiset yritykset ovat pisimmällä?
Menestystarinat tulevat hyvin suuressa määrin tietotekniikan alalta ja open source -kehityksestä sekä muutenkin tietointensiivisistä bisneksistä. Yksi parhaista esimerkeistä on Mozillan Firefox -selain, joka on kehitetty 40-prosenttisesti yrityksen ulkopuolella. Se on kerännyt jo yli 180 miljoonaa käyttäjää.
Toisaalta vaikkapa kulutustavarajätti Procter & Gamble käyttää avointa mallia osana tuotekehitystään. Se on asettanut tavoitteeksi saada puolet uusista tuoteideoista oman talon ulkopuolelta. Mukaan ovat tulleet yhä suuremmassa määrin myös julkinen taho sekä perinteisempi teollisuus.
Mitkä ovat hyödyt?
Suurin etu tässä vaiheessa innovaatioverkostojen elinkaarta on se, että yritys muuttuu muuntautumiskykyisemmäksi ja henkilöstö oppii uusia johtamis- ja organisointimalleja. Totta kai syntyy myös yksittäisiä tuoteideoita, mutta näkisin uuden toimintatavan vielä isompana asiana.
Nyt kilpailuetu syntyy siitä, että yritykset oppivat uudenlaisen innovaatiota ja avoimia rajapintoja tukevan toimintatavan ja ajattelun. Pitkällä aikavälillä tämä parantaa kilpailukykyä. Myös tuote- ja palveluvalikoima kehittyy.
Mitkä ovat riskit?
Riskinä avoimessa, verkottuneessa innovaatiomallissa on se, että yksi toimija (tavallisesti suuri yritys) pääsee määräävään asemaan. Sen tavoitteet saavat kaikki tavoittelemaan konsensusta ja ajattelemaan asioista samalla tavalla.
Entä jos tämä on taas vain yksi muotioikku?
Avoimia innovaatioympäristöjä kohtaan on havaittavissa skeptisyyttä. Toimintaa pidetään haihatteluna, jolla ei ole merkittävää lisäarvoa käytännössä. Yhtenä syynä tähän on huonosti kehittynyt mittarointi, epäselvät hyödyt ja standardien puute. Alalta on myös raportoitu enemmän projektien tavoiteltuja etuja ja lisäarvoa kuin dokumentoituja todellisia etuja ja läpivietyjä menestystarinoita.
Tästä kannattaa oppia kaksi asiaa:
- Avoimet innovaatioympäristöt rinnastetaan helposti sosiaalisiin medioihin tai verkostoihin, joilla ei ole liiketaloudellisia tavoitteita. Se on väärin. Tarvitaan tavoitteet, prosessit ja kunnon resurssit.
- Toisaalta johtamisesssa keskitytään usein enemmän prosesseihin ja rakenteisiin kuin ihmisten johtamiseen ja avoimen kulttuurin juurruttamiseen osaksi liiketoimintoja. Prosessijohtamisen sijaan avoimessa innovaatioympäristössä toimivalle projektille tulisi kestävän business casen esittämisen jälkeen antaa avoimet kädet toimia. Anna ihmisten löytää paras reitti maaliin!
Mitkä ovat toimivimmat toteutustavat?
Riippuu tavoitteista. Innovaatiotutkijat Gary Pisano ja Roberto Verganti tekivät allaolevan hyödyllisen jaottelun (Harvard Business Review, 12/2008), joka auttaa ymmärtämään eri tyyppisiä avoimia innovaatioverkostoja. Muokkasin hieman alkuperäistä ja esittäisin sen näin:
Konsortio: Suosittu teollisuusasikkaiden piirissä. He ovat tottuneet kehittämään teknologioita tai standardeja muutaman, enintään muutaman kymmenen yrityksen konsortioissa, jotka kokoontuvat tietyn hankkeen ympärille, vaikka voivat muutoin olla kilpailijoita keskenään.
Kauppapaikka: Toimeksiantaja kertoo, mitä se etsii ja millaisen palkkion se tarjoaa. Ratkaisun voi tarjota periaatteessa kuka vain. Tunnetuin innovaatioiden kauppapaikka on Lääkefirma Eli Lillyn spin-offina syntynyt InnoCentive.com, jossa nimekkäät yritykset listaavat ratkaistavia ongelmia ja niistä maksettavia palkkioita. (InnoCentiven toiminnasta on tuore juttu uusimmassa The Economist -lehdessä.)
Yhteisö: Kuka tahansa voi nostaa ongelmia esiin ja kuka vain voi ehdottaa ratkaisua. Avoimen lähdekoodin ympärille syntyneet yhteisöt ovat tyypillinen esimerkki. Hierarkia on matala. Malli toimii, kun et tarvitse täydellistä omistusoikeutta ideoihin ja kun käyttäjäyhteisön panos on erityisen suuri.
Kutsuvieraslista: Yksi yritys määrittelee ongelman ja kutsuu haluamansa asiantuntijat sitä ratkomaan. Toimii, kun olet varma ongelmasta ja tiedät, ketkä ovat parhaita sen ratkaisemaan. Käytetään paljon mm. design-tuotteiden suunnittelussa.
Asiakkaiden keskinäinen verkosto: Innovaatioverkosto on tavallaan myös tilanne, jossa yritys järjestää asiakkailleen suoran yhteyden toisiinsa, vaikkapa verkon yhteisöpalvelun avulla. Esimerkiksi ruoanlaiton, äitiyden tai lastenhoidon ympärille on rakennettu useita verkkopalveluja, jotka ovat jonkin yrityksen kustantamia. Jäsenten välisissä keskusteluissa syntyy pieniä innovaatioita, jotka helpottavat osallistujien – siis yrityksen asiakkaiden – elämää. Samalla fiksu yritys voi saada tukuttain tuotekehitysideoita.
